Ekaluokkalaiskampanja alkaa 5.9.2016

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastot ja Kustannusosakeyhtiö Otava lahjoittavat jokaiselle Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten suomenkieliselle ekaluokkalaiselle Tuula Kallioniemen kirjan Reuhurinteen alakoulu. Ruotsinkielisille lahjoitetaan Suzanne Mortensenin Hundtjuven.

Kouluihin on jaettu kutsukortit, jota vastaan lapset saavat lähikirjastostaan kirjalahjan. Samassa yhteydessä lapselle voidaan hankkia kirjastokortti. Lapset voivat tulla kirjastoon hakemaan lahjansa vanhempien kanssa. Kirjastoon voi tulla myös käymään koko luokan kanssa. Käynnistä voi sopia lähikirjaston henkilökunnan kanssa.

Lue lisää täältä

Työpajasta lähtölaukaus Kouluruoka-agenttien toiminnalle

Kouluruoka-agentit ovat kouluruokailun kehittämisryhmä, johon kuuluu edustajia opettajista, oppilaista sekä ruokapalvelun työntekijöistä. Kouluruoka-agenttitoiminta perustuu Helsingin opetusviraston malliin, ja Ruokatieto on kehittänyt sitä edelleen kaksivuotisessa hankkeessa. Hankkeen aikana on mm. julkaistu Kouluruoka-agentin käsikirja.

Hankkeen aikana on tuotettu agenttitoiminnan aloittaville kouluille työpajoja, jossa tutustutaan kouluruoka-agenttimalliin, ja mietitään mm. mitä agenttitiimi voisi tehdä omassa koulussaan. Työpaja toimii myös hyvänä lähtölaukauksena agenttitiimeille, ryhmäyttää ja tutustuttaa tiimin jäsenet toisiinsa. Työpajat ovat kouluille maksuttomia. Ilmoittautua voit tähän osoitteeseen.

Office365 for Education – oppimisen työkalut pilvessä

Office365 for Education -pilvipalvelu tarjoaa työkalut ryhmätyöskentelyyn ja viestintään ajasta ja paikasta riippumatta. Microsoftin oppilatostiimi järjestää sarjan ilmaisia webinaareja, jotka ovat tarkoitettu kaikille hallinnon, opetuksen ja oppimisen parissa työskenteleville. Tule kuulemaan pedagogisia vinkkejä ja kysymään asiantuntijoilta. Webinaarien puhujina oppimisen ammattilaisia. Katso aikataulut ja ilmoittaudu täältä