Katsaus maailmanhistoriaan

Muinainen Afrikka

 
Esihistoria Länsi-Afrikan kuningaskunnat Nok-kulttuuri Timbuktu Kuappa muinaisessa Afrikassa Foinikialaiset ja Karthago Zimbabwe
Linkkejä            
     
  Länsi-Afrikan kuningaskunnat

 

  
 
Yli kolmetuhatta vuotta siten Länsi-Afrikan alueella oli kaksi tärkeää  kehityssuuntaa; kaupankäynti pitkienkin matkojen päähän ja kiven, saven sekä metallien käsittelytaito.  Tätä taustaa vastaan Länsi-Afrikkaan muodostui useita kuningas- ja keisarikuntia alkaen 500-luvulta aina 1600 luvulle asti. Tunnusmerkillistä näille oli kaupankäynti pohjoiseen sekä voimakkaat armeijat ja tehokas veronkeruujärjestelmä.

 
 

 
 
  800-luvulla syntyi Ghanan keisarikunta ( sijaitsi nyk. Senegalin, Malin ja Mauritanian alueella, ei saa sekoittaa nykyiseen Ghanaan). Kaksi vuosisataa myöhemmin Tsad-järven koillispuollle syntyi Kanemin kuningaskunta.
1300-luvulla Malista tuli koko arabimaailman johtava valtio hyvinvoinnissa ja oppineisuudessa. Sata vuotta myöhemmin se alkoi rapeutua ja se joutui Tuarengien hyökkäyksen kohteeksi; vallan otti Songhay kuningaskunta Askiya Mohammedin johdolla. Songhai hallitsi aluetta kunnes marokkolaiset ottivat valan haltuunsa.
1800-luvulle asti Länsi-Afrikka oli valtioiden tilkkutäkki; etelässä Asante-valtio ( nykyinen Ghana) nousi valta-asemaan. 1900-luvun alussa  muslimit muokkasivat Länsi-Afrikkaa suuresti.

 

  
 

 

  
  Muinainen Ghana ( 300 AD. - 1100 AD.)
Huolimatta nimestään muinaista Ghanaa ei voi maantieteellisesti eikä muiltakaan osin verrata nykyiseen Ghanaan. Länsi-Afrikassa siis kaupankäynti synnytti valtioita. Saharaan nousi valtio, jota sen hallitsijat kutsuivat nimellä Wagadu. Tämän valtion ihmiset kuuluivat sonike heimoon. Ihmiset  olivat väriltään mustia ja puhuivat mandenkieltä. He kutsuivat kuningastaan nimellä Ghana. Valtio sai nimensä kuninkaan mukaan.
Muinainen Ghana sijaitsi Niger ja Senegal jokien välissä. Joet olivat tärkeitä Ghanalle, koska sen talous pohjautui kaupankäyntiin ja silloin joet olivat nopein kulkuväylä tavaroille. Ghana vaurastui keräämällä veroja kauppiailta, jotka käyttivät Ghanaa kulkureittinään.

Kulta
Ghanan voiman ja hyvinvoinnin taustalla oli kulta. Kamelien käyttöönotto lisäsi Saharan yli käytävää kauppaa.
Se, mitä tiedämme muinaisesta Ghanasta, on satu arabalialaisten kirjoituksista. Esimerkiksi Al-Hamadi kuvaa Ghaanaa yhdeksi rikkaimmista kultavarantojen maaksi. Nämä sijaitsivat Bambukissa Senegal-joen yläjuoksulla. Sonikit myivät orjia, suolaa ja kuparia vaihtaen sitä tekstiileihin, helmiin ja muihin lopputuotteisiin. Varsinainen rikkaus syntyi systemaattisesta veronkannosta.

Uhrilahjat
Ghanan hyvinvointia on myös selitetty myyttisellä Bida-tarinalla - mustasta käärmeestä. Tarinan mukaan. käärme vaati vuosittainuhrin, jotta maan vauraus jatkuisi.  Joka vuosi neitsyt uhrattiin. Eräänä vuonna uhrattavan neitsyen sulhanen ( nimeltään Mamadou Sarolle) asettui morsiamensa tilalle uhriksi. Bida kosti tämän uhrihuijaukksen.  Ghanaa kohtasi hirvittävä kuivuus ja kultakaivokset ehtyivät.
Arkeologit ovat löytäneet todisteita tarinan paikkaansa pitävyydestä ja vielä 1200-luvulla alueella uhrattiin lampaita ja vasikoita alueen hedelmällisyyden ylläpitämiseksi.

Ghanan tuho
Ghanan rappeutumiseen ja loppuun oli monia syitä. Kuningas menetti kaupan monopoliasemansa. Samanaikaisesti aluetta kohtasi pitkä kuivuuskausi, josta johtuen niin maanviljelys kuin karjahoito kävi mahdottomaksi. Mutta ei tässä kaikki..... ulkopuolelta suuntautui suuria paineita kuningaskuntaa kohtaan.
Almoravid, islamilainen kansa, vaelsivat pohjoisesta kohti Ghanaa ja valloittivat sen. Almoravidit siirtyivät vähitellen Ghanaan eivätkä käyttäneet minkäänlaista sotilaallista voimaa miehittäessään maan. Armoravid eli berberit olivat kiihkomielisiä muslimeja ja he julistivat jihadin eli pyhän sodan Ghaanaa vastaan.
Vuosien 1100  ja 1200 välillä löytyi uusia kultakenttiä Ghanan ulkopuolelta Bure:sta (nyk. Guinea) ja tällöin myös kauppatietiet siirtyivät pois Ghanasta.
 

 

 

  
 

 

  
  Mali
Samanguru oli sotilas, joka otti hallitakseen suuren osa läntistä Afrikkaa, kun Ghana oli heikkenemässä. Samaguru oli vihamielinen  mandikoille, jotka asuivat alueella.  Hänen keräämänsä verot olivat korkeita,
Läns-Afrikan griot puhuvat vielä tänäänkin tarinaa sairasta nuoresta pojasta, josta kasvoi suuri soturi. Sundiata oli yksi kahdestatoista veljeksestä. He olivat mandinkasotilaan poikia. Samanguru tappoi veljekset,mutta säästi Sundiatan, koska hän kuitenkin kuolisi sairauteen. Tämä oli häneltä virhe, joka johti lopulta Samangurun tuhoon. Sundiata kokosi ympärilleen sotajoukon ja tuhosi Samangurun. Taistelu käytiin Kirinassa vuona 1235. Sundiatasta tuli sitten mansa eli kuningas uudelle valtakunnalle  Malille. Sundiata vahvisti armeijaansa, mutta hänen päämääränään oli tehdä Länsi-Afrikasta rauhallinen ja turvallinen paikka matkustella ja tehdä kauppaa. Hän kääntyi islamin uskoon, mutta se oli vain hyväntahdon ele kauppiaille, jotka olivat muslimeja.
Mali saavutti huippunsa 1400-luvulla.
Ehkä parhaiten tunnettu Malin hallitsijoista oli muslimi  Mansa Musa , joka hallitsi 1312 - 1337. Eräänlainen ennätys on Mansa Musan pyhiinvaellusmatka Mekkaan. Hänellä li mukanaan 50 orjaa, joilla oli kultainen matkasauva ja 100 kamelia, joka kukin kantoivat 130 kg kultaerää.
Mansa Musa jätti pysyviä merkkejä itsestään Maliin. Hän rakennutti monia loistavia rakennuksia esimerkiksi Gaon ja Jennen moskeijat. Timbuktusta tuli suuri oppimisenkeskus, joka oli yhteydessä pohjoisen Fez:n kaupunkiin.