Katsaus maailmanhistoriaan

Muinainen Afrikka

 

Esihistoria Länsi-Afrikan kuningaskunta Nok-kulttuuri Timbuktu Kauppa muinaisessa Afrikassa Foinikialaiset ja Karthago Zimbabwe
Linkkejä            

 

Nok-kulttuuri

 

Eräs pisimmälle kehittynyt kuvanveistotaide Länsi-Afrikassa on ollut Nok-kulttuuri. Emme tiedä kuinka sen ajan ihmiset ovat itseään nimittäneet, joten kulttuuri on saanut nimensä sen kaupungin - Nok - mukaan, josta niitä taideteoksia on löydetty. Näitä poltettuja savi teoksia on pienistä esineistä aina ihmisen kokoisiin.
Nokit ovat rauta-ajan kulttuuri, joka eli vuosien 900 BC. - 200 AD. välisellä ajalla Nigerin ja Benve jokien välisessä laaksossa läntisessä Afrikassa.

Tutkijat eivät tiedä näiden teosten tarkkoitus. Mutta oletetaan niiden liittyvän uskontoon, sillä heillä lienee ollut monia jumalia.

 

 

Nok-kulttuuri oli myös ratkaissut raudan käyttöönoton. Monet muut antiikin kulttuurin siirtyivät ensin kuparin ja pronssin käyttöön ja vasta sitten raudan. Mutta nokit siirtyivät suoraan rautaan. Oppivatko he itse raudansulatuksen vai saivatko he sen taidon muilta kulttuureilta, on edelleen salaisuus.