Rekolan koulu

Kartta Viesti Ylläpidolle Kuvakierros koulussa Historian havinaa
 
Etusivu Uutisia Oppilaat toimittajan töissä lehtiverstaassa
Oppilaat toimittajan töissä lehtiverstaassa
Kirjoittanut Administrator   
14.04.2011 20:32

”Rekolan koulussa on kokeiltu vuoden alusta alkaen uudenlaista opiskelumetodia. Monikulttuuritaustaiset 2.–6.-luokkalaiset oppilaat, jotka opiskelevat suomi toisena kielenä –oppimäärää, ovat toimittaneet opintojensa osana verkkolehteä nimeltä Rekolan koulun Sanomat.

Oppilaat ovat olleet yllättävän innostuneita lehdenteosta. Osa oppilaista on innostunut lehden tekemisestä niin paljon, että juttuja on syntynyt myös kotona, kouluajan ulkopuolella. Päätoimittajana toimiva opettaja tarkastaa kaikki jutut ennen julkaisemista. Innostuksesta kielii myös se, että ensimmäistäkään asiatonta kirjoitusta ei ole opettajalle tarjottu.

Rekolan koulun Sanomat toimii opetushallituksen toteuttamassa ja ylläpitämässä Lehtiverstas-palvelussa. Lehden etusivulta löytyy linkit eri juttuosioihin, joita ovat esimerkiksi uutiset, urheilu ja erilaiset arvostelut.
Yksi koulun lukuvuoden tavoite on verkkopedagogiikan laajempi hyödyntäminen ja Rekolan koulu on vieläpä pilottikouluna tieto- ja viestintätekniikassa.Rekolassa lehteä toimittaa kolme eri-ikäisistä oppilaista muodostettua ryhmää. Keskimäärin heillä on suomi toisena kielenä -opetusta kaksi tuntia viikossa, joista toisella pyritään tekemään lehteä.” (Ote Vantaan Sanomien lehtijutusta 26.3.2011)
Olemme hyödyntäneet lehdenteossa reaaliaineiden teemoja ja käyttäneet mm. biologian ja maantiedon oppikirjoja lähteinä. Oppilaat ovat saaneet valita kirjoitusaiheet melko vapaasti, mutta joitakin pakollisiakin aiheita on ollut. Jokaisen oppilaan piti mm. kirjoittaa jostain Suomen luonnossa elävästä eläimestä.
Lehtiverstas on hauska ja helppokäyttöinen verkkopalvelu, jonka avulla koulut ja luokat voivat luoda ja julkaista Internetiin omia verkkolehtiään. Lehtiverstaan avulla opettaja ja oppilaat voivat perustaa luokassa verkkolehden toimituksen, opettajan toimiessa lehden päätoimittajana ja oppilaiden toimittajina.
Verkkolehti voi olla yksittäinen projekti tai se voi elää ja muuttua läpi kouluvuoden. Lehtiverstasta ei ole tarkoitettu ainoastaan äidinkielen opetukseen, vaan sitä voidaan hyödyntää erilaisten teemojen käsittelyssä ja aineopetuksessa. Verkkolehti voi käsitellä esimerkiksi leirikoulutapahtumia tai vaikkapa maailman eri uskontoja.Lehtiverstas löytyy täältä.  
Viimeksi päivitetty 14.04.2011 20:48
 

Tulevia tapahtumia

Ei tapahtumia

Kirjaudu



vk. 43LOKAKUU2017

 
TIISTAI
24
Rasmus, Asmo

MIELIPITEESI ?

Paras ajankohta vanhempainillalle olisi?