Visio

 

Pähkinärinteen koulu on turvallinen ja rauhallinen oppimisympäristö. Oppilashuollolliset palvelut ovat korkeatasoisia, erityistä tukea tarvitsevien lasten koulunkäyntiä tuetaan. Huolehditaan siitä, että tavoitteet ovat selkeät ja riittävän vaativat ja niiden toteutumista seurataan. Opetusjärjestelyissä pyritään joustavuuteen siten, että oppilailla on mahdollisuus edetä omien oppimisedellytystensä mukaan ja heillä on mahdollisuus tehdä valintoja.

 

Aikuisyhteisö toimii esimerkkinä lapsille avoimesta ja yhteistyökykyisestä joukosta. Yhteydet ympäröivään yhteisöön ja yhteistyökumppaneihin ovat toimivat ja niitä hyödynnetään opetus- ja kasvatustyössä. Yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa on pystytty järjestämään lapsille mielekästä iltapäivätoimintaa