YLEISTÄ
Koulumme lukuvuosi jakaantuu neljään jaksoon, mikä tarkoittaa, että lukuvuoden aikana on neljä erilaista lukujärjestystä. Näin kussakin jaksossa keskitytään vain muutamaan oppiaineeseen. Tämä auttaa tavoitteiden asettelussa, mutta vaatii samalla suunnitelmallisuutta ja vastuullisuutta, sillä eri aineiden opiskelu päättyy kouluvuoden eri vaiheissa.
On syytä muistaa, että seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla päättyvien aineiden kurssiarvosanat siirtyvät päättötodistukseen.
ARVIOINTI
Joka jakson päättyessä jaetaan jaksotodistus. Siinä ovat arvosanat kaikista niistä oppiaineista, jotka on suoritettu jakson aikana (kurssi = n. 35 tuntia). Kustakin kurssista annetaan erillinen, aiemmista kursseista riippumaton arvosana.
Kaikille yhteisissä oppiaineissa käytetään numeroarvostelua (4 – 10). Myös niissä valinnaisaineissa, joissa on yhtenäinen, vähintään 2 kurssin oppimäärä, käytetään numeroarvostelua. Muuten valinnaisaineista annetaan merkintä suoritettu (S) tai hylätty (H).
Jos kurssista saa hylätyn arvosanan (=4), niin se on mahdollista korottaa uusintakuulustelussa. Kaikkien aineiden uusintakuulustelut pidetään samanaikaisesti: noin 2 viikkoa jakson päättymisen jälkeen.
Etenemiseste muodostuu, jos saman aineen kahdesta peräkkäisestä kurssista on hylätty arvosana. Suorittamaton etenemiseste voi johtaa luokalle jäämiseen.
Merkintä Z tarkoittaa kurssia, josta puuttuu jokin osasuoritus. Kurssista saa arvosanan tai suoritusmerkinnän, kun puuttuva osasuoritus on hyväksytty. Puuttuvat suoritukset tulee tehdä seuraavan jakson
aikana.
K ÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI
Opettajat arvioivat oppilaan käyttäytymistä jokaisen jakson lopussa numeroilla 4-10. Jaksotodistuksen käyttäytymisnumero on opettajien antamien arvosanojen keskiarvo.
Käyttäytymisen arvioinnin tavoitteena on tukea oppilaan kasvua vastuulliseen aikuisuuteen. Arviointi kohdistuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön, arvostaa työtä ja noudattaa sääntöjä. Arvioinnin perusteena on oppilaan osoittama ystävällisyys, rehellisyys ja hyvä käytös.
Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia. Opettajan arvioidessa työskentelyä otetaan huomioon seuraavat kriteerit:
- vastuunottaminen koulunkäynnistä
- koulutehtävien hoitaminen
- tuntiaktiivisuus
- ryhmätyötaidot
- erilaisuuden sietäminen.
Oppilaat arvioivat kurssien päätteeksi omaa työskentelyään ja käyttäytymistään. Opintojen aikaisen itsearvioinnin tarkoituksena on tukea oppilaan itsetuntemuksen kasvua, kehittää opiskelutaitoja sekä syventää oppilaan ymmärrystä opiskeltavasta asiasta.
PÄÄTTÖTODISTUS
Kun oppilas on suorittanut peruskoulun koko oppimäärän, hänelle annetaan päättötodistus. Koko oppimäärään kuuluu myös kaikkien valinnaisaineiden hyväksytty suorittaminen. Jos valinnaisaine syventää jonkin yhteisen aineen opintoja, sen suoritus voi vaikuttaa päättötodistuksen arvosanaan korottavasti.
Peruskoulun päättötodistukseen voi kuulua myös liitteitä, kuten esim. todistus sallistumisesta oman äidinkielen opetukseen.
Päättöarvosanat perustuvat yhteisissä oppiaineissa oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa vuosiluokilla 8-9. Jos yhteisen oppiaineen opiskelu päättyy ennen perusopetuksen päättövaihetta, jää arvosana päättötodistukseen.
LUOKALTA SIIRTO
Lukuvuoden viimeinen jaksotodistus on samalla lukuvuositodistus. Siinä ovat kaikkien siihen mennessä suoritettujen kurssien arvosanat, ja tässä todistuksessa on myös ilmoitus oppilaan siirtymisestä seuraavalle vuosiluokalle. Luokalleen voi jäädä suorittamattoman tenemisesteen takia tai opettajakunnan päätöksellä yleisen huonon koulumenestyksen vuoksi. Huoltaja voi myös anoa lapsensa luokalle jättämistä. Luokalle voi jäädä myös hylätyn valinnaisainekurssin vuoksi.
PIENRYHMÄT
Oppilaalla, jolla on oppimisvaikeuksia, on mahdollisuus päästä opiskelemaan määräajaksi pienryhmään. Siellä opiskellaan samoja asioita kuin luokassa sillä tunnilla, jolta oppilas on siirtynyt pienryhmään. Oppilas saa pienryhmässä yksilöllistä lisäohjausta ja palaa myöhemmin opetusryhmäänsä.
OPPILAANOHJAUS
Opinto-ohjaaja auttaa oppilaita koulunkäyntiin liittyvissä asioissa. Luokkatuntien lisäksi opinto-ohjaaja tapaa oppilaita henkilökohtaisesti vastaanotoillaan. Opinto-ohjaajan avustuksella oppilas laatii sekä oman opiskeluohjelmansa peruskoulun ajaksi että myös suunnitelman peruskoulun jälkeisiä opintoja varten.
TUKIOPETUS
Tukiopetuksessa oppilas saa yksin tai pienessä ryhmässä tarvitsemaansa lisäopetusta. tukiopetusta järjestetään joko oppilaan, hänen huoltajansa tai aineen opettajan aloitteesta.
KOULUAVUSTAJAT JA LÄKSYPARKKI
Kouluavustajat avustavat luokissa tai kirjastossa tarpeen mukaan. Koulussamme on myös läksyparkki torstaisin klo 13–16, jonka aikana oppilas saa apua läksyjen tai rästitehtävien tekemiseen.
POISSAOLOT JA MYÖHÄSTYMISET
Käytämme oppilashallinto-ohjelmaan liittyvää Wilma-poissaolotietokantaa. Sen avulla huoltaja voi seurata ja hyväksyä/selvittää lapsensa poissaolot. Tietokannassa on nähtävillä myös oppilaan myöhästymiset, todistus ja suoritetut kurssit. Jaamme jaksotodistukset sekä tarvittaessa myös poissaolot edelleen myös paperiversioina.
Oppilaan poissaoloista on ilmoitettava luokanvalvojalle mahdollisimman nopeasti. Jos oppilas joutuu lähtemään koulusta kesken päivän, tulee hänen saada siihen lupa terveydenhoitajalta, luokanvalvojalta tai tunnin opettajalta.
Anottu vapaa
Luokanvalvoja voi huoltajan pyynnöstä myöntää oppilaalle luvan enintään kolmen päivän poissaoloon. Sitä pidempään poissaoloon tulee anoa lupaa kirjallisesti rehtorilta. Lomakkeita saa kansliasta ja koulumme kotisivuilta. |