Esittävän taiteen linjan tavoitteena on luoda puitteet eri taideaineiden sujuvaan opiskeluun lukiossa. Pyrkimyksenä on yhdistellä tarkoituksenmukaisesti eri taideaineiden sisältöjä ja tukea opiskelijan harrastuneisuutta sekä vahvistaa monipuolisesti opiskelijan taiteellista osaamista, sosiaalisia ja kommunikointitaitoja sekä valmiuksia taiteelliseen työskentelyyn. Tavoitteena on kehittää opiskelijan ilmaisua, luovuutta, tulkintaa sekä eri taiteenalojen ymmärtämystä. Esittävän taiteen linjalla opiskeluun voidaan integroida myös muiden oppiaineiden kuten äidinkielen ja liikunnan kursseja.
Esittävän taiteen linjalla opiskelijoiden opintoihin sisällytetään mahdollisimman paljon taide- ja taitoaineiden kursseja. Opiskelijoille suositellaan kahden pakollisen kurssin (kurssit 1 ja 2) suorittamista kuvataiteesta, draamasta sekä musiikista, joiden jälkeen hän voi valita suorittamansa taideainekurssit omien intressiensä ja suuntautuneisuutensa mukaan. Taideainekurssien valinnoissa opiskelija voi siis syventyä yhden taideaineen opiskeluun tai valita kursseja useammista taideaineista. Opiskeluun voi myös integroida äidinkielen kursseja. Esimerkiksi luovan kirjoittamisen ja puheviestinnän kurssit sekä ”Kuva ja sana” -kurssi tukevat opiskelua esittävän taiteen linjalla. Puheviestinnässä opiskelijoita kannustetaan suorittamaan valtakunnallinen Puhvi-tutkinto.
Esittävän taiteen linjalla opiskelun tavoitteena on suorittaa lukiodiplomi ainakin yhdestä taideaineesta. Lumon lukion teatteriviikoilla lokakuussa ja tammikuussa esitetään linjan yhteisproduktioita, jotka toteutetaan kaikkien taide- ja taitoaineiden yhteistyönä. Produktioissa yhdistyy näyttämöilmaisu, musiikki, tanssi, elokuva ja näytelmän visualisointi sekä tuottaminen ja markkinointi. Vuosittaiset produktiot, näyttelyt ja muut tapahtumat ovat merkittävä osa linjalla opiskelua. Osia produktioista esitetään 17.1.2008 lukion esittelypäivänä peruskoulun päättäville ja heidän vanhemmilleen.
Lumon lukio järjestää vuosittain nuorten esiintyjien tapahtuman.
Tämä Transit-tapahtuma pidettiin jo kuudennen kerran 16.11.2006 Lumohallissa. Tapahtumaan ilmoittaudutaan vuosittain kuukautta ennen tapahtumaa. Seuraava Transit-tapahtuma pidetään 15.11.2007.
Esittävän taiteen linjan opiskelijat
näyttämöllä
Esittävän taiteen linjan syysproduktio 2007 oli Danten
jumalainen näytelmä ja sitä esitettiin 11.10.2007.
Lisää Danten jumalaisesta näytelmästä
Lumon lukion esittäväntaiteen linjan ensimmäisen vuosiluokan produktio koostui tunnetuista saduista. Sitä esitettiin tammikuussa 2007. Esityksen juliste pdf-tiedostona.