Kyniä

Kartanonkosken koulu

Vanhempainyhdistys


SISÄLTÖ


Tulevia tapahtumia

Ajankohtaista

09.11.2016

Vanhempainyhdistys vastaa Aviapoliksen alueen perinteisen puurojuhlan järjestämisestä ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11. klo 11-15 Kartanonkosken koululla. Aviapoliksen aluetoimikunta tukee tapahtuman järjestämistä. Puurojuhlassa on riisipuurotarjoilu, ohjelmassa tanssiesityksiä ja tiernapojat, lapsille mm. temppurata ja askartelua ja joulupukkikin vierailee. Tapahtuman yhteydessä järjestetään joulumyyjäiset, ja vanhempainyhdistys pitää kahvilaa. Myyntipöytä joulumyyjäisissä maksaa 10 euroa, ja pöytiä voivat varata niin yksityishenkilöt, koululuokat kuin yhdistykset. Varaukset mielellään mahdollisimman pian.

Puurojuhlaan toivotaan vielä lisää mm. musiikkiohjelmaa. Saa ilmoittautua, mikäli perheestä löytyy esiintymishaluisia musiikin harrastajia.

Puurojuhlan järjestämiseen tarvitaan jonkin verran vapaaehtoisia mm. kahvilaan myyjiksi ja leipojiksi. Olisitko sinä innokas leipuri? Haluaisitko auttaa vanhempainyhdistystä leipomalla vaikka joulupipareita, joulutorttuja tai aina niin haluttuja mokkapaloja? Tai onnistuisiko sinulta suolaisen piiraan tai pizzan teko? Kaikki leivonnaiset ja apu otetaan ilolla vastaan. Toivoisimme ilmoittautumista leipojaksi tai myyjäksi tai sekä että viimeistään 20.11.2016 mennessä vanhempainyhdistyksen sähköpostiin kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

12.10.2016

Vanhempainyhdistyksen vuosikokouksessa 1.10. valittiin uusi hallitus: Johanna Lehtonen, Henna Lilja, Teresa Llorens-Salminen, Susanna Mankolanaho, Anna Niemelä, Eve Silventoinen, Pekka Silventoinen, Tanja Rantanen ja Minna Ukkonen. Puheenjohtajana jatkaa Hanna Valtanen.

Kiitos kaikille teille jotka ostitte arpoja Kodin ja koulun päivän arpajaisissa! Välituntiliikunnan välineisiin kertyi hienosti rahaa.

Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys järjestää viime vuoden tapaan tänä vuonna Koko kylän puurojuhlan 27.11. Luokat ovat tervetulleita esiintymään ja pitämään omia pisteitä. Pyydämme yhteydenottoja vanhempainyhdistyksen sähköpostiin.

14.9.2016

Tervetuloa vanhempainyhdistyksen kokoukseen:
Vuosikokous järjestetään koululla auditoriossa Kodin ja koulun päivänä lauantaina 1.10. klo 11.

Vanhempainyhdistys järjestää Kodin ja koulun päivässä arpajaiset. Tuotto käytetään välituntiliikunnan edistämiseen luokkiin hankittaviin ovitankoihin. Jos voit lahjoittaa palkintoja esim. leipomalla tai tulla auttamaan ole yhteydessä yhdistykseen osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com 25.9. mennessä.

24.8.2016

Vanhempainyhdistys kiittää suojatiepäivystykseen osallistuneita vanhempia ja koulun tukioppilaita.

Vanhempainyhdistys järjestää perinteisen Fillarihulinat tapahtuman tiistaina 30.8. klo 18 - 19:30 Kartanonkosken koulun pihalla. Ohjelmassa on mm. taitorata, liikennemerkkivisa, ja Pakkalan palloseuran toimintapiste. Ota mukaan oma pyörä ja kypärä! Tapahtuma on maksuton ja tarkoitettu erityisesti alakouluikäisille lapsille perheineen.

Samalla on tilaisuus tutustua muihin vanhempiin ja vanhempainyhdistyksen toimintaan.

Nyt on hyvä ajankohta liittyä jäseneksi vanhempainyhdistykseen! Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on hyvän kouluympäristön ja oppilaiden hyvinvoinnin edistäminen. Järjestämme erilaisia tapahtumia, teemme pieniä hankintoja koululle, jaamme stipendejä ja otamme tarvittaessa kantaa ajankohtaisiin asioihin, kuten liikenneturvallisuuteen. Viime lukuvuonna lahjoitimme mm. välituntivälineitä, kirjoja koulun kirjastoon ja seurapelejä luokkien käyttöön. Kevätjuhlassa jaettiin vanhempainyhdistyksen Kiva kaveri stipendit. Tänä lukuvuonna järjestään muiden tapahtumien lisäksi teatteriesitys koululla.

Yhdistyksen toiminnan rahoituksessa jäsenmaksutuloilla on suuri merkitys. Jäseneksi voivat liittyä Kartanonkosken koulun oppilaiden vanhemmat, muut huoltajat ja koulun henkilökunta. Vanhempainyhdistyksen jäsenmaksu on 10 euroa / lukuvuosi. Jäseneksi liittyminen ei velvoita osallistumaan toimintaan millään tavoin.

Kodin ja koulun yhteistyöpäivänä lauantaina 1.10 on luokilla mahdollisuus järjestää varainkeruuta leirikouluja tai luokkaretkiä varten esim. pitämällä kahvilaa. Vanhempainyhdistyksen pisteellä on arpojen myyntiä. Jos voit lahjoittaa palkintoja esim. leipomalla tai tulla auttamaan ole yhteydessä 20.9 mennessä kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com

Vanhempainyhdistys tarvitsee myös lisää aktiivisia toimijoita eri luokka-asteilta. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan tai haluat ehdottaa toimintaa vanhempainyhdistykselle, ota reippaasti yhteyttä! Vuosikokous järjestetään 1.10 kodin ja koulun yhteistyöpäivän aikana. Tarkempi kellonaika ilmoitetaan myöhemmin.

06.4.2016

Vanhempainyhdistyksen hallitus päätti viime kokouksessaan hankkia koulun välitunti-lainaamoon lisää mm. jalkapalloja, pingismailoja ja hulavanteita koulun toiveiden mukaisesti. Keväällä avustamme kuutos- ja ysiluokkia luokkaretkiavustuksilla (ehtona luokan oma varainhankinta), ja kevätjuhlassa jaetaan perinteiseen tapaan vanhempainyhdistyksen Kiva kaveri -stipendejä. Fillarihulinat järjestetään sen sijaan tänä vuonna vasta elokuun lopulla.

Vanhempainyhdistys on mukana kodin ja koulun yhteistyöpäivässä la 23.4.2016. Järjestämme perinteiseen tapaan kahvilan, jolla hankimme varoja vanhempainyhdistyksen toimintaan. Pyydämme kahvilaan avuksi vanhempia leipojiksi ja myyjiksi. Myytäväksi tarvitaan sekä suolaisia että makeita leivonnaisia - ehtisitkö Sinä leipomaan vaikkapa mokkapaloja tai pitsaa? Lisäksi kahvilaan tarvitaan useita myyjiä puolen tunnin mittaisiin vuoroihin. Ilmoittaudu mukaan 17.4. mennessä vanhempainyhdistyksen sähköpostiin kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

04.11.2015

Perinteinen koko kylän puurojuhla järjestetään tänä vuonna Kartanonkosken koululla su 29.11. klo 10:stä eteenpäin. Tapahtuma järjestetään Aviapoliksen aluetoimikunnan tuella, ja mukana on alueen järjestöjä. Järjestelyistä päävastuun kantaa Kartsin vanhempainyhdistys. Ohjelmassa on musiikkiesityksiä, jouluaskartelua, joulupukin vierailu ja paljon muuta ohjelmaa. Tarjolla on riisipuuroa (ilmainen) j a vanhempainyhdistys pitää kahvilaa. Koululuokat voivat varata tilaisuudesta myyntipöydän tai järjestää vaikkapa arpajaiset tai muuta ohjelmaa. Tarvitsemme myös vapaaehtoisia avuksi järjestelyihin, mm. leipojiksi ja myyjiksi kahvilaan.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com

07.10.2015

Vanhempainyhdistyksen vuosikokouksessa 29.9. valittiin hallitus lukuvuodelle 2105-2016. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Hanna Valtanen, ja hallituksen jäseniksi valittiin Sirpa Eronen, Maarit Lamminmäki, Henna Lilja, Kati Metso, Anna Niemelä, Pirita Pesonen, Tanja Rantanen, Kaisa Ryysy, Teresa Llorens-Salminen ja Eve Silvennoinen.

Nyt on hyvä ajankohta liittyä jäseneksi vanhempainyhdistykseen! Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on hyvän kouluympäristön ja oppilaiden hyvinvoinnin edistäminen. Järjestämme erilaisia tapahtumia, teemme pieniä hankintoja koululle, jaamme stipendejä ja otamme tarvittaessa kantaa ajankohtaisiin asioihin, kuten liikenneturvallisuuteen. Viime lukuvuonna lahjoitimme mm. koulun pihalle pingispöydän, välituntivälineitä, kirjoja koulun kirjastoon ja seurapelejä luokkien käyttöön. Kevätjuhlassa jaettiin vanhempainyhdistyksen Kiva kaveri -stipendit. Tänä lukuvuonna on tarkoitus järjestää yksi iso tapahtuma (esimerkiksi teatteriesityksiä koululla) kaikille luokka-asteille, mikäli yhdistyksen taloustilanne antaa siihen mahdollisuuden.

Jäseneksi voivat liittyä Kartanonkosken koulun oppilaiden vanhemmat, muut huoltajat ja koulun henkilökunta. Vanhempainyhdistyksen jäsenmaksu on 10 euroa / lukuvuosi.

Jäseneksi liittyminen ei velvoita osallistumaan toimintaan millään tavoin. Yhdistyksen toiminnan rahoituksessa jäsenmaksutuloilla on suuri merkitys. Viime vuonna koululle - tai pikemminkin lastemme iloksi - tehdyt hankinnat tekivät ison loven yhdistyksen talouteen. Jäsenmaksuista saatavat tulot tulevat tarpeeseen, jotta voimme tänäkin vuonna ilahduttaa oppilaita ja opettajia ja jatkaa toimintaa. Jäsenmaksut maksetaan yhdistyksen tilille Aktiaan FI6540550010555700 ja viestikenttään kirjataan maksajan nimi.

Vanhempainyhdistys tarvitsee myös lisää aktiivisia toimijoita eri luokka-asteilta. Ota reippaasti yhteyttä!

28.9.2015

Vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen asiakirjat:

Vuosikokouksen esityslista 29.9.2015 (pdf)

Kartsin vanhempainyhdistys toimintakertomus 2015-2016 (pdf)

Vanhempainyhdistyksen toimintasuunnitelma 2015-2016 (pdf)

Vanhempainyhdistyksen talousarvio 2015-16 (pdf)

Vanhempainyhdistyksen mallisäännöt (pdf)

Vanhempainyhdistyksen nykyiset säännöt (pdf)

16.09.2015

Tervetuloa vanhempainyhdistyksen kokouksiin:
Torstaina 17.9 klo 18 alkaen suunnitellaan kuluvan lukuvuoden toimintaa opettajainhuoneessa.
Vuosikokous järjestetään koululla tiistaina 29.9 klo 19.

Olemme varanneet lippuja Saiturin joulu - esitykseen Kansallisteatterissa lauantaina 7.11. klo 13. Kaikki liput vanhempainyhdistyksen jäsenille ja kannatusjäsenille vain 28 e / kpl. Normaalihinnat 42/39/22 e. Lippuja on varattuna rajallinen määrä. Voit varata lippuja laittamalla sähköpostia yhdistyksen osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com 25.9. mennessä.

19.08.2015

Vanhempainyhdistys kiittää suojatiepäivystykseen osallistuneita vanhempia ja koulun tukioppilaita.

Vanhempainyhdistys järjestää perinteisen TERVETULOA KOULUUN EKALUOKKALAISET! – pihaleikkitapahtuman tiistaina 25.8. klo 18.30 – noin klo 20 Kartanonkosken koulun pihalla. Ohjelmassa ohjattuja pihaleikkejä sekä mehu- ja kahvitarjoilu. Tilaisuus on tarkoitettu ekaluokkalaisille perheineen. Mahdollisuus tutustua muihin vanhempiin ja vanhempainyhdistyksen toimintaan.

Nyt on hyvä ajankohta liittyä jäseneksi vanhempainyhdistykseen! Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on hyvän kouluympäristön ja oppilaiden hyvinvoinnin edistäminen. Järjestämme erilaisia tapahtumia, teemme pieniä hankintoja koululle, jaamme stipendejä ja otamme tarvittaessa kantaa ajankohtaisiin asioihin, kuten liikenneturvallisuuteen. Viime lukuvuonna lahjoitimme mm. koulun pihalle pingispöydän, välituntivälineitä, kirjoja koulun kirjastoon ja seurapelejä luokkien käyttöön. Kevätjuhlassa jaettiin vanhempainyhdistyksen Kiva kaveri –stipendit. Tänä lukuvuonna on tarkoitus järjestää yksi iso tapahtuma (esimerkiksi teatteriesityksiä koululla) kaikille luokka-asteille, mikäli yhdistyksen taloustilanne antaa siihen mahdollisuuden.

Yhdistyksen toiminnan rahoituksessa jäsenmaksutuloilla on suuri merkitys. Jäseneksi voivat liittyä Kartanonkosken koulun oppilaiden vanhemmat, muut huoltajat ja koulun henkilökunta. Vanhempainyhdistyksen jäsenmaksu on 10 euroa / lukuvuosi, kannatusjäseniltä 20 euroa. Kannatusjäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa, mutta muutoin jäsenyyslajeilla ei ole suurta eroa. Jäseneksi liittyminen ei velvoita osallistumaan toimintaan millään tavoin.

Olemme varanneet lippuja Saiturin joulu –esitykseen Kansallisteatterissa lauantaina 7.11. klo 13.
Kaikki liput vanhempainyhdistyksen jäsenille ja kannatusjäsenille vain 28 e / kpl.
Normaalihinnat 42/39/22 e. Lippuja on varattuna rajallinen määrä. Voit varata lippuja laittamalla sähköpostia yhdistyksen osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys@gmail.com 25.9. mennessä.

Vanhempainyhdistys tarvitsee myös lisää aktiivisia toimijoita eri luokka-asteilta. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, ota reippaasti yhteyttä!

Sähköposti: kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com
Blogi: kartsinvanhempainyhdistys.blogspot.fi
Facebook:www.facebook.com/Kartanonkoskenkoulunvanhempainyhdistys

08.04.2015

Fillarihulinat
Tiistaina 19.5. klo 18.00-19.30 jo perinteeksi muodostuneet fillarihulinat koulun pihalla. Taitorata, pyörän kuntotarkistuspiste, liikennemerkki- ja sääntövisailua. Tervetuloa mukaan koko perheen voimin. Lapsille mehutarjoilu. Tapahtumaan osallistuminen on maksutonta. Tapahtuma järjestetään Aviapoliksen aluetoimikunnan tuella.

Ehtisitkö sinä avuksi Fillarihulinoiden järjestämiseen?
Fillarihulinoiden järjestämiseen tarvitsemme muutaman henkilön avuksi mm. taitoradan valvomiseen ja mehutarjoiluun. Lisäksi fillarin kuntotarkistuspisteelle tarvitaan muutama reipas henkilö, jotka osaavat säätää satulan kohdalleen, pumpata ilmaa renkaisiin jne.

ILMOITTAUDU MUKAAN VAPAAEHTOISEKSI MIELELLÄÄN 4.5. MENNESSÄ, OSOITTEESEEN kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

04.02.2015

Ystävänpäiväjuhla 12.2. Torstaina 12.2. klo 18-20 vanhempainyhdistys järjestää yhdessä luokkien 5D, 6B ja 7A kanssa ystävänpäiväjuhlan. Juhla on tarkoitettu koulun oppilaille ja henkilökunnalle perheineen - vanhemmat ja pikkusisarukset ovat siis lämpimästi tervetulleita mukaan! Juhlassa on paljon kivaa ohjelmaa: temppurata, "kynsistudio", askartelua, valokuvanurkkaus, disco, arpajaiset ja tietysti kahvila. Liput 2 euroa. Lippuja myydään etukäteen parina päivänä pitkällä välitunnilla; Wilman kautta kerrotaan, milloin.

Haluaisitko tulla auttamaan juhlan järjestämisessä? Löytyisikö sinulta lahjoitettavaa arpajaispalkinnoksi tai ehtisitkö vaikka leipoa mokkapaloja arpajaisvoitoksi? Pääsisitkö juhlaan paikan päälle avuksi valvomaan jotain toimintapistettä tai auttamaan järjestelyissä? Kaikenlainen apu on tervetullutta. Ota yhteyttä 9.2. mennessä osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Puluboin ja Ponin teatteri Kansallisteatterissa 25.4.
Säästä lippujen varaamisen vaiva ja varmista paikkasi kevään hauskimmassa lastenteatteriesityksessä! Vanhempainyhdistys on varannut 50 lippua esitykseen Puluboin ja Ponin teatteri lauantaiksi 25.4. klo 14. Esityksen kesto on 1 tunti 50 min sisältäen väliajan, ja se sopii parhaiten 6 - 100-vuotiaille. Voit ostaa liput kätevästi ystävänpäivänjuhlassa 12.2. Aikuisten liput ovat 22e / kpl ja lasten liput 18e / kpl. Varaathan tasarahan käteisenä. Liput myydään ensin ehtineille.

Hesari kirjoittaa esityksen arviossa 31.1. mm. seuraavaa: "Tarinoiden keskeisiä elementtejä ovat lapsen mielikuvitus, perhearki sekä Helsinki, mikä näkyy hauskasti myös Kansallisteatterin pienelle näyttämölle tehdyn esityksen lavasteissa, paikoin puvuissakin. ...Suurin kiitos esityksen hauskuudesta ja lämmöstä kuuluu Jani Karviselle, jonka pöhkö, irtonainen, osin ilmeisen improvisoitu ilmaisu Puluboina naurattaa myös aikuista."

Liikenneturvallisuusaloite
Vanhempainyhdistys on tehnyt vanhemmilta ja koululta saadun palautteen perusteella liikenneturvallisuusaloitteen Vantaan kaupungille. Aloite on luettavissa vanhempainyhdistyksen blogissa:
http://kartsinvanhempainyhdistys.blogspot.fi/2015/02/liikenneturvallisuusaloite-vantaan.html

14.01.2015

Järjestimme taas lukukauden alkaessa suojatiepäivystyksen. Suuret kiitokset päivystäjinä toimineille vanhemmille! Suojatiepäivystäjät havaitsivat, että suurelta osalta jalankulkijoita heijastin näyttää puuttuvan. Tähän tiedossa välittömästi parannusta, sillä olemme hakeneet ja saaneet lahjoituksena If Turvallisuusrahastosta heijastimia jaettavaksi koulun kaikille oppilaille. Heijastimet jaetaan luokanopettajien ja ryhmänohjaajien kautta tammikuussa. Muistakaa kotonakin huolehtia, että heijastimet ovat käytössä ? niin lapsilla kuin aikuisilla.

Vanhempainyhdistys lahjoitti koululle vuodenvaihteessa opetuskäyttöön lautapelejä ja legoja, ja lisäksi teimme joitakin oppilaiden toivomia hankintoja koulun kirjaston kokoelmiin. Lisälahjoituksia teemme yhdistyksen taloudellisen tilanteen niin salliessa. Kiitoksia kaikille teille, jotka olette maksaneet yhdistyksen jäsenmaksun ?jäsenmaksutulot ovat keskeinen tulolähde.

Helmikuussa järjestetään taas ystävänpäiväjuhla torstaina 12.2. klo 18 alkaen. Juhlaan ovat tervetulleita koulun oppilaat ja henkilökunta perheineen. Vanhempainyhdistyksen lisäksi järjestämiseen osallistuvat luokat 5D, 6B ja 7A. Tarvitsemme paljon vapaaehtoisia mm. lipunmyyntiin, ohjaamaan toimintapisteitä ja myymään arpoja. Myös lahjoituksia arpajaispalkinnoiksi otetaan iloisena vastaan. Jos haluat tulla mukaan järjestämään juhlia tai lahjoittaa arpajaispalkintoja, laita viestiä osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

03.12.2014

Pingispöytä on vihdoin pienten mutkien kautta saatu hankittua ja asennettua koulun pihalle. Kiitoksia asennuksesta kahdelle aktiiviselle isälle, Kalle Metsolle ja Pertti Toloselle. Lisäksi koulun välituntivälinelainaamoon on hankittu pingismailoja ja -palloja. Toivotamme pöydälle ahkeraa käyttöä niin koulu- kuin vapaa-aikana. Harras toive on myös, että pingispöytä säästyisi ilkivallalta.

Vanhempainyhdistys ja luokat 5C ja 7A juhlistivat lapsen oikeuksien päivää järjestämällä leivosmyynnin koululla to 20.11. Myyjäisten tuotoista lahjoitettiin noin 160 euroa Unicefille. Tuolla summalla Unicef saa hankittua koulutarvikkeet opettajalle ja 40 lapselle eli school-in-a-box-paketin, jonka turvin luokka voi jatkaa koulunkäyntiä katastrofialueilla. Lämpimät kiitokset mukana olleille luokille, opettajille, myynnissä avustaneille tukioppilaille ja kaikille ostoksia tehneille!

Tule mukaan suojatiepäivystykseen ke 7.1. aamulla! Syyslukukauden lähestyessä loppuaan valmistaudumme jo lukukauden aloitukseen tammikuussa, jolloin vanhempainyhdistys järjestää suojatiepäivystyksen. Suojatiepäivystys muistuttaa autoilijoita siitä, että koululaiset ovat jälleen liikenteessä. Pimeään vuodenaikaan haluamme muistuttaa kaikkia tielläliikkujia heijastimen käytön tärkeydestä. Suojatiepäivystys vie aamusta aikaa noin puolisen tuntia eikä vaadi erityisiä taitoja, mutta päivystäjiä on ollut valitettavan vaikea löytää, vaikka asiaa pidetäänkin yleisesti ottaen tärkeänä. Ilmoittautuisitko juuri sinä tällä kertaa mukaan? Päivystäjiä tarvitaan niin Kartanonkoskelle kuin Tammistoon. Mukaan toivotaan erityisesti 1-2 -luokkalaisten vanhempia. Ilmoittaudu mukaan 19.12. mennessä osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Haluatko tukea vanhempainyhdistyksen toimintaa? Liity jäseneksi laittamalla yhteystietosi osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com. Jäsenmaksu on 10 euroa lukuvuodessa, kannatusjäseniltä 20 euroa. Jäsenyys ei velvoita osallistumaan vanhempainyhdistyksen toimintaan, mutta jäsenmaksutulot ovat merkittävä toiminnan rahoituslähde.

Vanhempainyhdistys kiittää koko kouluyhteisöä kuluneesta syksystä ja toivottaa kaikille hyvää joulunaikaa!

05.11.2014

Vanhempainyhdistys järjestää yhdessä 5C- ja 7B-luokkien sekä tukioppilaiden kanssa leivonnaismyyntiä koululla Lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20.11. Myynti tapahtuu kahdella välitunnilla ruokailun jälkeen. Myyntituotosta osa lahjoitetaan Unicefille.

Ehtisitkö sinä leipoa vanhempainyhdistyksen avuksi jotain myytäväksi tai pääsisitkö auttamaan myyntipisteelle? Pienikin apu on tervetullut. Ilmoittautumiset 14.11. mennessä osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

08.10.2014

Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olitte mukana järjestämässä kodin ja koulun yhteistyöpäivän arpajaisia tai ostitte arpoja. Arpajaiset tuottivat yhteensä yli 900 euroa. Kuten aikaisemminkin on jo kerrottu, niin arpajaistuotot käytetään osaltaan pingispöydän hankkimiseen koulun pihalle. Toivomme pystyvämme tekemään hankinnan vielä tämän syksyn aikana.

Ensi helmikuussa vanhempainyhdistys on järjestämässä ystävänpäiväjuhlaa perjantaina 13.2. yhdessä luokkien kanssa. Toivomme järjestelyihin mukaan luokkia, jotka keräävät varoja esim. leirikoulua varten. Ilmoittautumiset osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com joulukuun alkuun mennessä.

Vanhempainyhdistyksen vuosikokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Hanna Valtanen. Hallituksen jäseninä toimivat Sirpa Eronen, Maarit Lamminmäki, Susanna Lindholm, Teresa Llorens Salminen, Pirita Pesonen, Kaisa Ryysy, Tanja Rantanen, Eve Silventoinen, Tarja Vahter ja Sirpa Ärilä.

10.09.2014

Vanhempainyhdistys järjestää keräyksen pingispöydän hankkimiseksi koulun pihalle.

La 27.9. kodin ja koulun yhteistyöpäivässä järjestämme arpajaiset.
Arpajaispalkintoja tarvitaan. Palkinnoiksi toivomme mm. leivonnaisia. Lisätietoa kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com

Tervetuloa vuosikokoukseen koululle ma 29.9. klo 18:30.

20.08.2014

Kiitos kaikille ensimmäisen kouluviikon suojatiepäivystykseen osallistuneille vapaaehtoisille!

Tulevia tapahtumia:

Tervetuloa kouluun uudet ekaluokkalaiset!
Tiistaina 2.9. klo 18 - noin 19.30 vanhempainyhdistys järjestää koulun pihalla ekaluokkalaisille perheineen pihaleikkitapahtuman. Mehu- ja kahvitarjoilu.
Tapahtuma on maksuton.

Vanhempainyhdistys on mukana myös seuraavissa tapahtumissa:


09.04.2014

Kokous ti 15.4.
Vanhempainyhdistyksen hallituksen seuraava kokous on tiistaina 15.4 klo 18:15 koululla 2. kerroksen kahvihuoneessa. Kokoukset ovat avoimia oppilaiden vanhemmille.

Ti 6.5. klo 17-20 Kartanonkosken ja Tammiston siivoustalkoot. Kartanonkosken Martat järjestävät perinteisen tapahtuman, jossa kerätään roskia puistoista ja katujen varsilta. Vanhempainyhdistys on talkoissa mukana, ja koulupäivän aikana myös oppilaat siivoavat koulun pihan ja lähiympäristöä.

Tervetuloa kaikki mukaan!

To 15.5. klo 18-20 Fillarihulinat koulun pihalla. Vanhempainyhdistyksen jo perinteeksi muodostunut pyöräilytapahtuma koulun pihalla.

15.01.2014

Vanhempainyhdistyksen hallituksen seuraava kokous on torstaina 16.1 klo 18:15 koululla. Suunnittelemme kokouksessa kevään toimintaa.

Kalenteriin merkittäväksi:
Vanhempainyhdistys ja luokat (2A, 2B, 2C, 5A, 5B, 5D 6A ja 6C) järjestävät yhdessä ystävänpäiväjuhlan torstaina 13.2.
Liput tulevat koulussa myyntiin samalla viikolla.

27.11.2013

Vanhempainyhdistyksen hallituksen seuraava kokous on ma 9.12. klo 18:15 koululla.
Joulujuhlien yhteydessä 21.12 myymme koulun aulassa glögiä ja jouluisia leivonnaisia yhdessä 5 D:n kanssa.

Suojatiepäivystys järjestetään ti 7.1.2014 aamulla koulujen alkamisaikaan. Tempauksessa vapaaehtoiset vanhemmat ovat aamuisin heijastinliivit yllään koulujen läheisyydessä muistuttamassa autoilijoita siitä, että koululaiset ovat jälleen liikenteessä. Päivystäjät eivät pysäytä autoja eivätkä toimi liikenteenohjaajina, mutta tarvittaessa pienimpiä koululaisia voi auttaa kadun ylityksessä. Päivystys järjestetään Kartanonkosken lisäksi Tammistossa, jos löytyy riittävästi vapaaehtoisia. Hyvä teko jaettuna useiden vapaaehtoisten kesken ei vie kohtuuttomasti aikaa - yhden päivystysvuoron pituus on noin puoli tuntia - ja vastineeksi saat hyvän mielen! Ilmoittaudu 20.12. mennessä mukaan osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com

Ensi helmikuussa vanhempainyhdistys on järjestämässä ystävänpäiväjuhlaa torstaina 13.2. yhdessä mukaan ilmoittautuneiden luokkien kanssa. Mukaan mahtuu vielä luokkia, jotka keräävät varoja esim. leirikoulua varten. Ilmoittautumiset 5.12 mennessä.

06.11.2013

Kiitokset onnistuneista syyskarkeloista kaikille mukana olleille! Juhlan tuotoista tilitettiin UNICEFille yhteensä 590 euroa. Tällä summalla UNICEF voi hankkia esimerkiksi kolme school-in-a-box-laatikkoa, joiden turvin koulunkäyntiä voidaan jatkaa katastrofialueilla. Yhdessä laatikossa on koulutarvikkeet yhdelle luokalle eli 40 oppilaalle.

Vanhempainyhdistys järjestää joulukorttiaskartelua koululla maanantaina 18.11. klo 18 - noin klo 20. Tervetuloa sekä lapset että vanhemmat; pienimpien koululaisten apuna olisi hyvä olla vanhempi. Tilaisuuteen mahtuu rajallinen määrä osallistujia, joten ilmoittaudu mukaan viimeistään 14.11. osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com. Askartelumateriaaleista peritään pieni maksu.

Ensi helmikuussa vanhempainyhdistys on järjestämässä ystävänpäiväjuhlaa torstaina 13.2. yhdessä luokkien kanssa. Toivomme järjestelyihin mukaan luokkia, jotka keräävät varoja esim. leirikoulua varten. Ilmoittautumiset osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com joulukuun alkuun mennessä.

30.09.2013

Vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen asiakirjat:

Vuosikokouksen esityslista 30-9-2013.pdf

Kartsin vanhempainyhdistys toimintakertomus 2012-2013.pdf

Vanhempainyhdistyksen tuloslaskelma ja tase 2012-2013.pdf

Vanhempainyhdistyksen toimintasuunnitelma 2013-2014.pdf

Vanhempainyhdistyksen talousarvio 2013-14.pdf

Vanhempainyhdistyksen toimintasuunnitelma 2013-2014.pdf

27.09.2013

Vanhempainyhdistyksen lausunto perusopetuksen säästöistä löytyy täältä

11.09.2013

Vanhempainyhdistys on mukana kodin ja koulun yhteistyöpäivässä la 28.9. Järjestämme päivän aikana perinteiseen tapaan kahvilan ja arpajaiset. Kahvila- ja arpajaistuotot käytämme antamalla koululle materiaalilahjoituksia tai järjestämällä oppilaille mukavaa toimintaa.

Olisitko sinä kiinnostunut tulemaan mukaan vanhempainyhdistyksen hallitukseen? Yhdistyksen hallituksessa vapautuu tänä syksynä useita paikkoja. Hallitus suunnittelee yhdistyksen toimintaa ja toteuttaa sitä yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa. Hallituksen jäsenenä pääset vaikuttamaan siihen, millaista vanhempaintoiminta on meidän koulussamme, ja tutustut muihin vanhempiin. Hallitus kokoontuu lukukausien aikana noin kerran kuukaudessa. Lisätietoja antaa yhdistyksen puheenjohtaja Tanja Rantanen, tanja.j.rantanen[at]gmail.com.

Kalentereihin kannattaa merkitä jo nyt UNICEF-juhla to 24.10. Juhla on tarkoitettu koulun kaikille oppilaille perheineen, ja järjestämme sen yhdessä oppilaiden, opettajien ja vanhempien kanssa. Tuotoista lahjoitetaan osa UNICEFille. Oppilaiden oman ohjelman lisäksi juhlassa esiintyy UNICEFin Hyvän tahdon lähettiläs Jorma Uotinen.

21.08.2013

Tervetuloa kouluun uudet ekaluokkalaiset! Ma 2.9. klo 18 - noin 19.30 vanhempainyhdistys järjestää koulun pihalla ekaluokkalaisille perheineen pihaleikkitapahtuman. Mehu- ja kahvitarjoilu.

Vanhempainyhdistys on mukana myös seuraavissa tapahtumissa:

ti 10.9. vanhempainilta
la 28.9. kodin ja koulun yhteistyöpäivä

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään ma 30.9. klo 18.00 koululla.

08.05.2013

Kartanonkosken koulun oma lehti, Kartsikka, on nyt myynnissä. Lehdessä on eri-ikäisten oppilaiden toinen toistaan upeampia kirjoituksia ja piirustuksia, ja Kartsikka kannattaa hankkia jokaiseen kotiin muistoksi tästä lukuvuodesta. Lehden hinta on 5 euroa.

Ostamalla lehden tuet luokkien varainhankintaa ja vanhempainyhdistyksen koulun hyväksi tekemää työtä. Tänä lukuvuonna olemme pystyneet lahjoittamaan koululle mm. kirjoja ja soittimia ja viimeisimpänä runsaasti välituntivälineistöä.

Lehden voit ostaa mm. seuraavissa tilaisuuksissa:

Juuren äitienpäiväjuhla pe 10.5.
Tulevien ekaluokkalaisten vanhempainilta ke 15.5.
Fillarihulinat ma 20.5.
Kevätjuhlat

Perinteiset fillarihulinat järjestetään ma 20.5. klo 18-19.30 koulun pihalla. Ohjelmassa on mm. taitorata, liikennemerkkivisa, tietoa kypärän käytöstä ja polkupyörän huoltoa. Tilaisuus on maksuton, avoin kaikille ja tarkoitettu erityisesti alakouluikäisille lapsille perheineen. Oma fillari ja kypärä mukaan. Aviapoliksen aluetoimikunta tukee tapahtuman järjestämistä. Tervetuloa lapset yhdessä vanhempien kanssa!

10.04.2013

Koulun oma lehti Kartsikka on tulossa myyntiin huhtikuun loppupuolella. Lehti julkaistaan ja on myynnissä sunnuntaina 21.4. Pointissa Tottatarua -lasten kirjallisuustapahtumassa. Lehden myynti organisoidaan pääasiassa vapaaehtoisten luokkien kautta. Luokat voivat näin kartuttaa retkirahastojaan. Vanhempainyhdistys puolestaan ohjaa myynnistä saatavat rahat koulun hyväksi mm. stipendeihin ja muihin avustuksiin.

*

Kartanonkosken ja Tammiston siivoustalkoot tiistaina 7.5. klo 17.30 alkaen. Järjestäjänä Kartanonkosken Martat ja talkoissa mukana mm. vanhempainyhdistys, partiolaiset ja MLL Aviapolis. Mehu- ja pullatarjoilu. Aviapoliksen aluetoimikunta tukee tapahtuman järjestämistä.

*

Merkkaa kalenteriisi myös fillarihulinat ma 20.5. klo 18. Tilaisuus on avoin koko perheen pyöräilytapahtuma, jossa on lapsille visailua ja opastusta pyöräilyyn liittyen. Fillarihulinoihin tarvitaan myös apuvoimia pyöränhuoltoon ja muille tehtävärasteille. Ilmoittautumiset talkoolaiseksi osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

6.02.2013

Haluatko tulla mukaan järjestämään tapahtumia tai saada lisätietoa toiminnasta suoraan sähköpostiisi? Ilmoittaudu mukaan laittamalla viestiä osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Vanhempainyhdistyksen jäseneksi ovat tervetulleita kaikki koulun oppilaiden huoltajat ja opettajat. Jäseneksi liityt täyttämällä jäsenhakemuksen, jonka löydät täältä, ja maksamalla jäsenmaksun, 10 euroa, yhdistyksen tilille 405500-1555700 (viestikenttään jäsenen nimi).

Vanhempainyhdistys löytyy myös Facebookista http://www.facebook.com/pages/Kartanonkosken-koulun-vanhempainyhdistys-ry/130903870307625

16.01.2013

Kevätlukukausi käynnistyi perinteiseen tapaan suojatiepäivystyksellä. Kiitoksia kaikille mukana olleille vapaaehtoisille! Päivystyksessä kiinnitti huomiota se, että heijastimia ei lapsilla juuri näkynyt. Heijastin auttaa autoilijaa havaitsemaan pienet ja isommat jalankulkijat aamu- ja iltahämärässä, joten kannattaa tarkistaa, että ulkovaatteissa ja repussa on riittävästi heijastimia.

Käsityökerho
Vanhempainyhdistys järjestää yhteistyössä MLL Aviapoliksen paikallisyhdistyksen kanssa käsityökerhon koululla keskiviikkoisin klo 17.30-19.00. Kerho on tarkoitettu 7-10-vuotiaille. Kerho alkaa 23.1. ja jatkuu huhtikuun loppuun. Ohjaajana toimii Rinna Utunen. Ilmoittautumiset kerhoon osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Hallituksen kokous
Vanhempainyhdistyksen hallituksen seuraava kokous on to 24.1. klo 18.00 opettajien kahvihuoneessa. Kokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille; tervetuloa!

Ystävänpäiväjuhla
Helmikuussa järjestämme ystävänpäiväjuhlan torstaina 14.2. klo 18-20. Järjestelyissä ovat mukana luokat 3C, 5C ja 8A. Merkatkaa päivä jo nyt kalenteriin; juhlassa on monenlaista kivaa ohjelmaa ystävänpäivän hengessä, kahvila ja arpajaiset.

28.11.2012

Vanhempainyhdistyksen hallituksen seuraava kokous on to 29.11. klo 18 koululla.

Suojatiepäivystys tammikuussa
Suojatiepäivystys järjestetään ma 7.1.-ke 9.1.2013 aamuisin koulujen alkamisaikaan yhteistyössä MLL Aviapoliksen, Vantaan kansainvälisen koulun vanhempainyhdistyksen ja LC Avian kanssa. Tempauksessa vapaaehtoiset vanhemmat ovat aamuisin heijastinliivit yllään koulujen läheisyydessä muistuttamassa autoilijoita siitä, että koululaiset ovat jälleen liikenteessä. Päivystäjät eivät pysäytä autoja eivätkä toimi liikenteenohjaajina, mutta tarvittaessa pienimpiä koululaisia voi auttaa kadun ylityksessä.

Päivystys järjestetään Kartanonkosken lisäksi Tammistossa, jos löytyy riittävästi vapaaehtoisia.

Hyvä teko jaettuna useiden vapaaehtoisten kesken ei vie kohtuuttomasti aikaa - yhden päivystysvuoron pituus on noin puoli tuntia - ja vastineeksi saat hyvän mielen! Ilmoittaudu 20.12. mennessä mukaan osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

10.10.2012

Vanhempainyhdistyksen hallituksen puolesta lämpimät kiitokset kaikille kodin ja koulun yhteistyöpäivässä mukana olleille!

Kunnallisvaalitentti
Vanhempainyhdistys järjestää kunnallisvaalitentin keskiviikkona 24.10. klo 18-20 koulun auditoriossa. Osallistujina ja tentattavana on ehdokkaita koko puoluekentästä. Tässä keskustelussa painopiste on Kartanonkosken, Tammiston ja Pakkalan alueen asukkaita ja erityisesti lapsiperheitä lähellä olevissa asioissa. Mitä ehdokkaat ajattelevat alueen kehittämisestä? Kaupunki säästää - mitä tapahtuu peruskoululle? Haluavatko ehdokkaat satsata parempaan kouluruokaan? Mitä tapahtuu lasten ja nuorten palveluille?

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Kahvitarjoilu.

12.09.2012

Tervetuloa vuosikokoukseen!
Vanhempainyhdistyksen vuosikokous pidetään ke 19.9. klo 18.00 koulun auditoriossa. Kokouksessa valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, hyväksytään edellisen toimintavuoden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päätetään kuluvan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Kahvitarjoilu.

Tule mukaan tekemään yhteistä koulupäivää!
Vanhempainyhdistys on mukana myös kodin ja koulun yhteistyöpäivässä lauantaina 29.9.2012. Pyydämme vapaaehtoisia mukaan toteuttamaan yhteistä koulupäivää. Tämä on loistava tilaisuus tutustua muiden oppilaiden vanhempiin ja luoda aitoa yhteisöllisyyttä!

10.05.2012

Tiistaina 15.5. klo 18.00 koululla järjestetään konsertti, jossa esiintyvät koulun kolme kuoroa. Ennen konsertin alkua ja väliajalla on mahdollisuus ostaa kahvia ja mokkapaloja vanhempainyhdistyksen puffetista.

Keskiviikkona 23.5. järjestämme perinteiset fillarihulinat koulun pihalla klo 18.00-19.30. Ohjelmassa on mm. taitorata, liikennemerkkivisa, tietoa kypärän käytöstä ja polkupyörän huoltoa. Tilaisuus on maksuton, avoin kaikille ja tarkoitettu erityisesti kouluikäisille lapsille perheineen. Aviapoliksen aluetoimikunta tukee tapahtuman järjestämistä. Tervetuloa!

Ensi elokuussa koulujen alkaessa järjestetään ensimmäisellä kouluviikolla taas suojatiepäivystys yhteistyössä MLL:n Uudenmaan piirin ja If-vahinkovakuutusyhtiön kanssa. Vapaaehtoiset päivystävät heijastinliivit yllään koulujen läheisyydessä lasten saapuessa kouluun. Tarkoituksena on kiinnittää tiellä liikkuvien huomio ja varmistaa koululaisten turvallinen kadunylitys; tarvittaessa vaikka saattamalla. Lyhytkestoinen tapahtuma vie aikaasi vain vähän ja saat vastineeksi hyvän mielen. Ilmoittaudu päivystäjäksi osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Lämpimät kiitokset niin koululle kuin kaikille vanhemmille, jotka olette olleet eri tavoin mukana vanhempainyhdistyksen toiminnassa kuluneena lukuvuonna! Yhteiset tapahtumat ovat lisänneet yhteisöllisyyttä alueellamme. Jäsenmaksu- ja kahvitustuotoilla olemme pystyneet tekemään pieniä hankintoja koululle oppilaiden iloksi ja kevätjuhlassa jaetaan vanhempainyhdistyksen rahoittamia stipendejä kaikille luokille.

04.04.2012

Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys järjestää torstaina 19.4.2012 kello 18-19.30 koulun auditoriossa yleisötilaisuuden aiheesta:

Netin käyttö turvalliseksi kotona ja koulussa
- aikuiset, nuoret, lapset - ketkä ovatkaan fiksuimpia netin käyttäjiä?
- vinkkejä turvalliseen netin käyttöön - tekniikkaa ja taitoja
- erilaisia esimerkkejä netin ikävistä ilmiöistä

Luennoijana F-Securen tietoturva-asiantuntija Erkki Mustonen.

Vanhemmat, isovanhemmat, nuoret ja lapset - tervetuloa hakemaan tilaisuudesta ajankohtaista tietoa netin käytöstä. Tilaisuus on maksuton. Kahvitarjoilu.

Vanhempainyhdistyksen seuraava hallituksen kokous on tiistaina 24.4. klo 18.00 koululla.

07.03.2012

Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olitte mukana kodin ja koulun yhteistyöpäivässä niin järjestämässä ohjelmaa kuin asiakkaina kahvilassamme! Päivä oli onnistunut ja lämminhenkinen ja on mukavaa, että meidänkin koulussamme alkaa muodostua perinteitä.

Ke 28.3. klo 17-20 järjestetään yhteistyössä Uudenmaan Marttojen kanssa ruoanlaittokurssi jonne voivat osallistua kouluikäiset lapset vanhempansa (tai jonkun muun aikuisen) kanssa. Kurssille mahtuu rajoitettu määrä osallistujia. Ilmoittautumiset osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com. Kurssin hinta on 20 euroa per lapsi-aikuinen-pari vanhempainyhdistyksen jäsenille ja 30 euroa ei-jäsenille. Opettajana toimii kotitalousneuvoja Aino Posti. Vielä mahtuu mukaan, joten ilmoittaudu mahdollisimman pian!

Torstaina 19.4. klo 18.00 järjestetään vanhemmille luento nettiturvallisuudesta.

Nyt jo kannattaa merkata kalentereihin toukokuun tapahtumat: ti 8.5. koko kylän siivoustalkoot Kartanonkoskella ja Tammistossa sekä fillarihulinat ke 23.5. koulun pihalla.

08.02.2012

Ke 28.3. klo 17-20 järjestetään yhteistyössä Uudenmaan Marttojen kanssa ruoanlaittokurssi kouluikäisille lapsille, joka osallistuu kurssille yhdessä vanhempansa tai muun aikuisen kanssa. Kurssille mahtuu rajoitettu määrä osallistujia. Ilmoittautumiset osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com. Kurssin hinta on 20 euroa per lapsi-aikuinen-pari vanhempainyhdistyksen jäsenille ja 30 euroa ei-jäsenille. Opettajana toimii kotitalousneuvoja Hanna Pikkarainen.

18.01.2012

Koulutyön alkaessa joululoman jälkeen Kartanonkosken ja Vantaan kansainvälisen koulun vanhempainyhdistykset, MLL Aviapolis ja Lionsit toteuttivat taas suojatiepäivystyksen kolmena ensimmäisenä kouluaamuna. Vapaaehtoisia oli mukana hienosti tälläkin kertaa - lämpimät kiitokset teille kaikille mukana olleille!

Vanhempainyhdistys on mukana kodin ja koulun yhteistyöpäivässä la 11.2. Vanhempainyhdistys järjestää päivän aikana kirjakeräyksen, jossa kerätään tarpeettomiksi jääneitä mutta hyväkuntoisia lasten- ja nuortenkirjoja koulun kirjaston kokoelmiin. Lisäksi Latvan oppilaille järjestetään tietoiskuja eri ammateista ja työpaikoista. Tämän toteuttamiseen tarvitaan vapaaehtoisia vanhempia, jotka ovat halukkaita kertomaan omasta työstään. Halukkaita pyydetään ilmoittautumaan osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Ohjelmassa on myös perinteiseen tapaan puffetti ja arpajaiset. Lahjoituksia arpajaispalkinnoiksi otetaan mielellään vastaan ja halukkaat voivat ilmoittautua myös leipomaan tai myyjiksi puffettiin.

Vanhempainyhdistyksen jäseneksi voi liittyä ympäri vuoden. Liittymällä jäseneksi sinäkin voit olla mukana tukemassa paremman kouluympäristön puolesta tehtävää työtä. Jäsenyys on lukuvuosikohtainen. Yhdistyksen jäsenmaksu on 10 euroa varsinaisilta jäseniltä ja 20 euroa kannatusjäseniltä. Jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen ja maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen tilille Aktia 405500-1555700. Viestikenttään kirjoitetaan jäsenen nimi. Jäsenhakemus löytyy netistä osoitteesta jäsenhakemus (pdf-tiedosto).

Täytetyn ja allekirjoitetun hakemuksen voit lähettää skannattuna vanhempainyhdistyksen sähköpostiosoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com tai postitse osoitteeseen Kartanonkosken vanhempainyhdistys ry, Tilkuntie 5 01520 Vantaa. Hakemuksen voi toimittaa myös opettajalle.

30.11.2011

Heijastinkampanjamme onnistui yli odotusten. Saimme marraskuun aikana lahjoituksena heijastimia useilta eri yrityksiltä, ja jaamme joulukuun aikana heijastimet kaikille koulun oppilaille. Samoin heijastintyöpajat niin koululla kuin Pointin puurojuhlassa keräsivät mukavasti osallistujia. Kiitoksia kaikille lahjoituksia hankkineille ja tapahtumissa mukana olleille!

05.10.2011

Vanhempainyhdistyksen vuosikokous pidettiin 20.9. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, ja kokousasiakirjat ilmestyvät piakkoin näille sivuille. Vanhempainyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tanja Rantanen. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Elisa Einto, Tunja Tuominen, Maija Kakkori, Pirita Pesonen, Kati Metso, Hanna Valtanen, Tuula Virkkula, Jenni Matikka, Maija Leppä ja Tarja Vahter. Varajäseniksi valittiin Anna Vierinen, Sirkka Äijälä, Riikka Hämäläinen, Teija Silvonen, Helena Aaltonen, Eve Silventoinen, Tanja Forcythe-Reid, Kristina Broman, Kalle Metso ja Piia Soininen-Tengvall. Hallituksen ensimmäinen kokous pidetään ke 12.10. klo 18.00 koululla.

Vanhempainyhdistyksellä on suunnitelmissa jatkaa toimintaa aktiivisesti edellisvuosien tapaan eli järjestää erilaisia tapahtumia, hankkia koululle mm. välituntivälineitä, jakaa stipendejä ja toimia eri tavoin kodin ja koulun yhteistyön edistämisessä ja hyvän kouluympäristön puolesta. Edellä mainittua toimintaa rahoitetaan pääasiassa jäsenmaksutuloilla ja kahvitustuotoilla. Liittymällä jäseneksi sinäkin voit olla mukana edistämässä yhdistyksen tavoitteita ja toimintaa! Yhdistyksen jäsenmaksu on edelleen tänä lukuvuonna 10 euroa varsinaisilta jäseniltä ja 20 euroa kannatusjäseniltä.Jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen ja maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen tilille: Aktia 405500-1555700. Viestikenttään kirjoitetaan jäsenen nimi. Jäsenhakemus löytyy osoitteesta jäsenhakemus (pdf-tiedosto).

Täytetyn ja allekirjoitetun hakemuksen voit lähettää skannattuna vanhempainyhdistyksen sähköpostiosoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com tai postitse osoitteeseen Kartanonkosken vanhempainyhdistys ry, Tilkuntie 5 01520 Vantaa. Hakemuksen voi myös toimittaa opettajalle.

Jos sinulla on ideoita, ehdotuksia ja kysymyksiä vanhempainyhdistykseen liittyen, olethan yhteydessä meihin ja laitathan sähköpostia osoitteeseen: kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com

24.08.2011

Oikein mukavaa alkanutta kouluvuotta kaikille!

Aloitimme lukukauden yhteistyön merkeissä Suojatiekampanjalla Mannerheimin Lastensuojeluliiton, MLL Aviapoliksen, IF-vakuutusyhtiön sekä Vantaan kansainvälisen koulun vanhempainyhdistyksen kanssa.

Vapaaehtoiset Keltaiset huomioliivit koulumme risteysten lähellä saivat autoilijat hidastamaan vauhtiaan ja muistuttivat liikenteessä olevista koululaisista.

ISO kiitos kaikille mukana olleille!

Kartsikka
Olethan jo ostanut koulumme ensimmäisen virallisen julkaisun, Kartsikan? Lehtiä on nimittäin vielä jäljellä.

Lehti on vanhempainyhdistyksen kustantama, joihin koulun oppilaat ovat tuottaneet materiaalia. Oppilaat ovat myyneet lehteä ja keränneet sillä varoja omiin luokkaretkiinsä / leirikouluihinsa. Osa tuotosta tulee vanhempainyhdistykselle, joka hankkii kouluun oppilaiden käyttöön esimerkiksi välituntivälineitä. Lehtiä voi kysyä luokkien opettajilta.

Syyskirppis
Vantaan kansainvälisessä koulussa Pointissa järjestetään syyskirppis sunnuntaina 18.9 klo 10-14. Pöytävarauksen voit tehdä osoitteeseen chair[at]vakkary.com. Samana päivänä on Vantaan kirjastoissa Lasten Sunnuntai, jolloin myös Tatu ja Patu ovat paikalla!

Ota yhteyttä
Voit kysyä toiminnasta tai ilmoittautua mukaan laittamalla meille postia osoitteeseen:
kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Käy tykkäämässä meitä myös Facebookissa ja katsomassa ajankohtaiset kuulumiset.

Tavataan pian taas,
Vanhempainyhdistyksen väki

16.03.2011

Juuri sinä - kaipaamme sinut mukaan!

Vanhempainyhdistys järjestää koulun pihalla 12.5 Liikenneturvan kanssa yhteistyössä Fillarihulinat. Tapahtuman tavoitteena on muistuttaa kaikkia lapsia ja aikuisia kypärän tärkeydestä ja pyöräilyyn liittyvistä tärkeistä turvallisuusasioista mukavalla sekä mieleen jäävällä tavalla - nyt kun se paras pyöräilykausi taas kohta alkaa. Viime vuonna mukana oli lähes 100 lasta!

Mukaan on ilmoittautunut jo monta aikuista, mutta kaipaisimme vielä lisää. Eniten tarvitsemme apuja pyörän tarkistuspisteeseen, jossa rasvaamme ketjuja, pumppaamme ilmaa renkaisiin, tarkistamme jarrut ym. Mutta myös kypärien tarkistuspiste, yleisvalvonta ja liikennesääntörastit kaipaavat aikuisia. Erityisosaamista ei tarvita, mukaan voit tulla tunniksi tai kahdeksi.

Olemme apuna keväällä julkaistavassa koulun lehtiprojektissa. Jos kaikki onnistuu hyvin, saamme toukokuun alussa myytäväksi upean koosteen oppilaiden tekemistä tarinoista ja kuvituksista. Tässä projektissa kaipaisimme mm. taittoapua ja hyviä ideoita siihen miten saamme lehdet myytyä.

Vanhempainyhdistys ja koulun johtokunta tekevät näissä projekteissa yhteistyötä.

Perjantaina 15.4 klo 19-21.30 olemme mukana järjestämässä yhteisen Discon Vantaan kansainvälisen koulun ja Kartanonkosken koulun 6-9 luokkalaisille. Tähän tilaisuuteen kaipaamme valvojia.

Mukaan voit ilmoittautua suoraan sähköpostilla: kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com ja laitamme sinulle lisätietoa.

Vanhempainyhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön ja rahoitamme toimintaamme lähes yksinomaan jäsen- ja tukijäsenmaksuilla. Tukijäsenmaksumme on 20 euroa/perhe. Toivomme, että kaikki perheet liittyvät yhdistyksemme tukijäseniksi, jotta voimme järjestää tapahtumia ja tukea koulua sen tarvitsemilla hankinnoilla. Kaikki saadut tulot käytetään koulun ja oppilaiden hyväksi. Esimerkkinä hankinnoista on mm. tulevien uusien tukioppilaiden koulutuspaketti ja tukioppilaspaidat.

Aurinkoista kevään odotusta toivoo
Vanhempainyhdistyksen väki

19.01.2011

Vanhempainyhdistys liikenteessä, mediassa ja netissä

Kevätlukukausi 2011 alkoi vanhempainyhdistyksen osalta Suojatiepäivystys -kampanjan merkeissä. Kampanja tehtiin yhteistyössä Vantaan kansainvälisen koulun vanhempainyhdistyksen, Vakka ry:n kanssa. Kumpikin yhdistys päivysti kolmena aamuna koulujen lähellä risteyksissä ja mukana oli lähes 40 vapaaehtoista aktiivista vanhempaa, mummia ja LC Avian naisia. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille! Päivystys kiinnosti myös mediaa ja ehkä näitkin pätkän MTV3:n uutisissa sekä artikkelin Vantaan Sanomissa ja Vantaan Vartissa. Paikalla pyörähti myös lähipoliisi. Tarkoituksenamme olikin herättää huomiota pimeään aikaan liikkuviin koululaisiin, jotka eivät näy risteyksissä olevien valtavien lumikasojen takaa. Muistathan Sinäkin ajaessasi hiljentää vauhtia koulujen läheisyydessä!

Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys löytyy nyt myös Facebookista, josta voit seurata tapahtumiamme ja uutisiamme. Lisäksi voit ilmoittautua tapahtumiin sitä kautta. Käy tykkäämässä meitä.

Mukavaa alkanutta vuotta!
Vanhempainyhdistys

01.12.2010

Vanhempainyhdistyksen tervehdys

Olemme mukana koulun joulujuhlissa 21.12.10. Myymme pääsisäänkäynnin luona glögiä ja pipareita 2 euroa/annos. Seuraa jouluista tuoksua ja tule herkuttelemaan!

Joululoman jälkeen järjestämme uuden Suojatiepäivystys -kampanjan. Haluamme muistuttaa tiellä liikkujia siitä, että koululaiset ovat palanneet lomilta. Päivystystä on perjantaina 7.1.2011 ja maanantaina 10.1.2011 aamuisin, noin klo 8-9 välisenä aikana. Tule mukaan tähän tärkeään kampanjaan ja ilmoittaudu joulukuun aikana vanhempainyhdistyksen sähköpostiin: kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com

Vanhempainyhdistys kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa ja onnea vuodelle 2011!

Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys

15.09.2010

Kahvia ja hauskaa yhdessäoloa tarjolla!

Vanhempainyhdistyksen ensimmäistä kertaa järjestämä "Tervetuloa kouluun ekaluokkalaiset" -pihaleikkitapahtuma oli hauska yhteinen hetki koulun pihalla. Mukana kisaamassa oli jopa nelisenkymmentä lasta vanhempineen.

tervetuloa_kouluun_1.jpg tervetuloa_ kouluun_2.jpg

Kapteeni käski tekemään mitä ihmeellisimpiä asioita, aarteita oli paljon ryöstettävänä, oma puoli piti pitää puhtaana ja paljon piti juosta ehtiäkseen.

Yhdistyksen ensimmäinen virallinen vuosikokous pidetään tiistaina 21.09. klo 18-20 koulun auditoriossa. Olet lämpimästi tervetuloa mukaan.

Syksyn ensimmäinen Marttojen kanssa järjestettävä välipalakurssi täyttyi heti. Toivottavasti voimme jossain vaiheessa järjestää toisenkin. Jos olet kiinnostunut osallistumaan kurssille myöhemmin, laita viestiä vanhempainyhdistyksen sähköpostiin.

Vanhempainyhdistys on mukana taas tulevassa kodin ja koulun yhteistyöpäivässä. Myymme leivonnaisia, arpoja ja tietysti kahvia. Mikäli sinulta löytyy mukavia pieniä tavaroita, yritysten vanhoja tai uusia yrityslahjoja tms., joita voisit ja haluaisit lahjoittaa eteenpäin arpajaiskäyttöön - otamme ilolla vastaan. Lahjoituksien avulla saamme mukavasti rahaa koulun hankintoja varten. Arpajaispalkinnot voi toimittaa opettajalle.

Mikäli haluat olla mukana erilaisissa muissa tapahtumissamme, laita meille viestiä osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com - niin saamme lisättyä sinut postituslistallemme ja voimme lähettää viestiä tulevista tapahtumista.

Tervetuloa kahville!
Vanhempainyhdistys

25.08.2010

Tervetuloa kouluun ekaluokkalaiset! - pihaleikkitapahtuma

Vanhempainyhdistyslogo

Vanhempainyhdistys järjestää keskiviikkona 1.9. klo 18-19 koulun pihalla hauskan pihaleikkiillan kaikille ekaluokkalaisille, heidän sisaruksilleen ja vanhemmilleen.

Tulettehan yhdessä mukaan leikkimään ja tutustumaan toisiimme. Tarjolla mehua, kahvia ja hauskoja hetkiä yhdessä!

Pukeuduthan sään mukaisesti. Rankkasateen sattuessa leikimme koulun aulassa. Leikit ovat ohjattuja, mutta lapset ovat leikkimässä vanhempiensa vastuulla.

Tervetuloa!
Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys

13.08.2010

Lukuvuoden 2010-2011 aikana pidettävien vanhempainyhdistyksen kokouksien ajankohdat on päätetty. Kokoukset ovat avoimia kaikille halukkaille.

Päivät ovat seuraavat:
17.8
21.9 vuosikokous
19.10
16.11
xx.12

18.1
15.2
15.3
19.4
17.5

12.08.2010

Vanhempainyhdistyksen lakisääteinen vuosikokous pidetään tiistaina 21.9 klo 18 Kartanonkosken koululla ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

1. Todetaan kokouksen laillisuus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
3. Esitetään yhdistyksen vuosikertomus, tilit ja tilintarkastajainlausunto edelliseltä toiminta- ja tilivuodelta.
4. Vahvistetaan tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä yhdistyksen hallitukselle ja muille tilivelvollisille tai niistä toimenpiteistä, joihin yhdistyksen hallinto antaa aihetta.
5. Valitaan hallituksen puheenjohtaja.
6. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.
7.Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa tarkastamaan kuluvan toimintavuoden hallintoa ja tilejä.
8. Vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus.
9. Vahvistetaan talousarvio kuluvaa toimintavuotta varten.
10. Vahvistetaan toimintasuunnitelma kuluvaa toimintavuotta varten.
11. Päätetään mahdollisesta ilmoituslehdestä.
12. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kutsu kokoukseen laitetaan ensimmäisen Kartsitiedotteen mukana koteihin. Yhdistys toivoo ennen kaikkea vanhempien aktiivista osanottoa ja halukkaita mukaan hallitustyöskentelyyn jäsenenä tai varajäsenenä.

Mikäli haluat mukaan hallituksen toimintaan, laita viesti puheenjohtajalle: kristina.broman[at]gmail.com

12.05.2010

Pyöräilyhulinat

Vanhempainyhdistys järjesti Liikenneturvan kanssa yhteistyössä torstaina 6.5 koulun pihalla Pyöräilyhulinat, jotka onnistuivat yli odotusten. Mukana oli lähes 100 lasta!

Tapahtuman tavoitteena oli muistuttaa kaikkia kypärän tärkeydestä ja pyöräilyyn liittyvistä tärkeistä turvallisuusasioista mukavalla sekä mieleen jäävällä tavalla - nyt kun se paras pyöräilykausi taas alkaa.

Pihalla oli rastirata, jossa ensimmäisellä rastilla tarkastettiin pyöräilykypärät ja tutustuttiin konkreettisen esimerkin avulla kypärän suojaavaan vaikutukseen onnettomuustilanteessa. Toisella rastilla tarkistettiin pyörän kunto ja kolmannella kerrattiin liikennesääntöjä. Viimeisellä rastilla piti suorittaa ajokoe, jonka jälkeen sai pyöräkortin. Kaikki ajokortin suorittaneet saivat palkinnoksi pinnaheijastimet ja mehut.

Liikenneturvan edustajana tapahtumassa toimi Olli Lehto, mutta mukana auttamassa oli myös SPR:n edustaja Riikka And, joka lahjoitti Vanhempainyhdistyksellemme oman ensiapupakkauksen. Iso kiitos lahjoituksesta! Iso kiitos myös koulun lainaamista tavaroista ja kaikille mukana olleille vanhemmille ja lapsille.

Ennen kevätjuhlia tavataankin vielä musikaalikahvituksen merkeissä. Samalla keräämme Toimijarinkimme postituslistalle osoitteita, joihin voimme lähettää tulevista tapahtumistamme tietoa. Samalla kerromme enemmän syksyn 17.8 - 27.8 tapahtuvasta suojatiepäivystys kampanjasta "Ettei yksikään lapsi jäisi auton alle koulutiellä!". Mukaan kampanjaan on lupautunut myös Vantaan Kansainvälinen koulu Pointista, joten lähdethän sinäkin. Ilmoittautua voit kahvituksen yhteydessä tai osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Turvallista kesää toivoo,
Vanhempainyhdistyksen väki

17.03.2010

Vanhempainyhdistys järjesti koulussa Oppilaskunnan avustuksella logo kilpailun, johon osallistui ilahduttavan moni oppilas. Tehtävänantona oli suunnitella Vanhempainyhdistyksen toimintaa kuvaava logo, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää yhdistyksen materiaaleissa. Kilpailun tuloksena saatiin useita upeita logoehdotuksia, joista vanhempainyhdistys valitsi parhaimmat palkittavaksi. Kiitos kaikille osallistujille.

Ensimmäinen Kunnon eväät koululaiselle -välipalakurssi on pidetty ja seuraava pidetään syksyllä. Tarkempia tietoja myöhemmin.

Ennakkotietoa teille vanhemmat siitä, että Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys on ottamassa osaa MLL:n Uudenmaan piirin ja If Vahinkovakuutusyhtiön järjestämään suojatiepäivystys-kampanjaan "Ettei yksikään lapsi jäisi auton alle koulutiellä!" syksyllä koulun alkaessa 17.8. - 27.8.2010.

Tällöin partioidaan vapaaehtoisvoimin heijastinliivit yllä aamuisin n. klo 8- 9 koulujen lähellä olevissa risteyksissä valvomassa pienten koululaisten tienylitystä. Tarkoituksena on kiinnittää autoilijoiden huomio ja varmistaa turvallinen kadun ylitys tarvittaessa vaikka saattamalla. Lyhytkestoinen ponnistus ja hyvä teko jaettuna vapaaehtoisten kesken ei vie kohtuuttomasti aikaa ja vastineeksi saa hyvän mielen.

Kaipaamme ilmoittautumisia jo kevään aikana, jotta päivystyslistat saadaan valmiiksi hyvissä ajoin ennen koulujen alkua. Lisätietoa jaetaan kevään aikana. Ilmoittautumisen voit tehdä vaikka heti osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com.

Toivottavasti saamme monta vanhempaa mukaan!

02.12.2009

Ensimmäiset välituntivälinehankinnat on Vanhempainyhdistyksen toimesta tehty. Koululle on toimitettu palloja oppilaiden ja luokkien yhteiseen käyttöön. Toivottavasti niistä on iloa pitkäksi aikaa. Toiveet ja tarpeet välituntivälineiden hankinnoista voi laittaa koulun oppilaskunnalle, joka toimittaa ne edelleen Vanhempainyhdistykselle. Näin saadaan hankittua sellaisia välineitä, joita eniten kaivataan.

Vanhempainyhdistyksen toimintasuunnitelma on valmistunut. Suunnitteilla on kirjojen kierrätystä, geokätköilyä ja mielenkiintoisia luentoja vanhemmille. Mikäli olet innostunut lähtemään mukaan tuleviin tapahtumiin, ota yhteyttä!
Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan isolla tai pienellä panostuksella, kukin resurssiensa mukaan.

Perustietoa yhdistyksestä


Visio ja missio

Hyvinvoiva lapsi - hyvinvoivassa koulussa ja ympäristössä

Vanhempainyhdistyksen tehtävänä on varmistaa Kartanonkosken koulun oppilaille mahdollisimman hyvät eväät elämään ja jatko-opintoihin tukemalla lapsia, koulua ja vanhempia sellaisissa asioissa, joihin lisäresursseja ja tukea tarvitaan.

Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys toimii aktiivisesti ja se koetaan arvostettuna yhteistyökumppanina kouluyhteisössä niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin osalta.

Toiminnan tarkoitus

Vanhempainyhdistyksen toiminnan tarkoitus on ensisijaisesti
§ Oppilaiden etujen ajaminen ja olemassa olevien etujen puolustaminen
§ Edistää koulun ja vanhempien välistä yhteistoimintaa
§ Yhteisöllisyyden lisääminen ja vanhempien aktivoiminen koulun toimintaan
§ Turvallisen kouluympäristön vaaliminen
§ Vaikuttaminen - yhdessä vahvempia

Toiminnan pääperiaatteet

§ Panostamme toimivaan, aitoon ja avoimeen yhteistyöhön
§ Kokoukset ovat avoimia kaikille halukkaille
§ Tiedottaminen on aktiivista ja avointa
§ Kohtelemme kaikkia tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti
§ Toiminnan rahoituksen tarkoituksena on tukea suunnitelmallisesti, tarpeenmukaisesti ja toimintasuunnitelmaan ennalta määriteltyjä kohteita
§ Rahoituksen päälähteenä ovat jäsen- ja kannatusmaksut, eri tahoilta haettavat avustukset sekä isompien tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämisestä saadut tuotot

Toimintasuunnitelma 2012-2013

Vanhempainyhdistyksen toimintasuunnitelma 2012-2013 (pdf-tiedosto)

Toimintakertomus 2011-2012

Vanhempainyhdistyksen toimintakertomus 2011-2012 (pdf-tiedosto)

Yhdistyksen säännöt:

Lataa vanhempainyhdistyksen säännöt:
Vanhempainyhdistyksen säännöt (pdf-tiedosto)

Yhdistyksen perustamiseen liittyvät dokumentit

Perustamiskokouksen muistio:
Vanhempainyhdistyksen perustamiskokouksen muistio (pdf-tiedosto)


Yhdistyksen perustamiskirja:
Vanhempainyhdistyksen perustamiskirja (pdf-tiedosto)


Rekisteröintipäätös:
Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteröintipäätös (pdf-tiedosto)


Järjestäytymiskokouksen muistio:
Vanhempainyhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokouksen muistio (pdf-tiedosto)


Rekisteriseloste:
Vanhempainyhdistyksen rekisteriseloste (pdf-tiedosto)

Yhdistys on jäsenenä:

Suomen vanhempainliitossa
www.vanhempainliitto.fi

Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistyksessä
www.vanvary.com

Yhdistys tekee yhteistyötä seuraavien yhdistysten kanssa

Mannerheimin lastensuojeluliitto
www.mll.fi

Marttaliitto ry
www.martat.fi

Aviapolis aluetoimikunta
www.vantaa.fi/i_alaetusivu.asp?path=1;135;137;32587

Lions Club
www.lionsclub.fi


Hallituksen jäsenet ja varajäsenet 2015-2016

Puheenjohtaja:
Hanna Valtanen
Hallituksen jäsenet: varajäsenet:
Sirpa Ärilä, varapuheenjohtaja Petra Tuompo-Seppälä
Tarja Vahter, sihteeri ja jäsenrekisterivastaava Mari Travanti
Maarit Lamminmäki, rahastonhoitaja Kristina Broman
Sirpa Eronen Sari Nylander
Susanna Lindholm Sirkka Äijälä
Pirita Pesonen Miia Pirttilä
Tanja Rantanen, tiedottaja Maija Leppä
Kaisa Ryysy Pauliina Leskinen
Teresa Llorens Salminen Piia Soininen-Tengvall
Eve Silventoinen Essi-Reetta Särkämö

Netissä:
Blogi - http://kartsinvanhempainyhdistys.blogspot.fi/
Facebook - https://www.facebook.com/pages/Kartanonkosken-koulun-vanhempainyhdistys-ry/130903870307625

Sähköposti: kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com

Jäsenyys

Yhdistyksen toimintaa rahoitetaan pääasiassa jäsen- ja kannatusmaksutuloilla. Jäseneksi voivat liittyä Kartanonkosken koulun oppilaiden vanhemmat, muut huoltajat ja kouluhenkilöstö täyttämällä jäsenhakemuksen ja maksamalla jäsenmaksun 10 euroa/hlö/lukuvuosi yhdistyksen tilille Aktia 405500-1555700. Viestikenttään kirjoitetaan jäsenen nimi. Jäsenenä voit osallistua yhdistyksen päätöksentekoon.

Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksittäinen henkilö (esim. oppilaan isovanhempi, kummi tai sellaiset vanhemmat/huoltajat ja kouluhenkilöstö, jotka haluavat vain kannattaa toimintaa) tai oikeuskelpoinen yhteisö (esim. yritys). Tällöin maksu on 20 euroa/lukuvuosi/kannattaja tai perhe. Vanhempainyhdistyksen rahoituksen tarkoituksena on tukea suunnitelmallisesti ja tarpeenmukaisesti ennalta määriteltyjä kohteita, esimerkiksi stipendien jakoa ja kerhotoimintaa.

Täytetyn ja allekirjoitetun hakemuksen/ilmoituksen voit lähettää skannattuna vanhempainyhdistyksen sähköpostiosoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com tai postitse osoitteeseen Kartanonkosken vanhempainyhdistys ry, Tilkuntie 5 01520 Vantaa. Hakemuksen voi myös toimittaa opettajalle.

Lataa jäsenhakemus (pdf-tiedosto)

Hallituksen kokoukset ja pöytäkirjat

Hallituksen kokoukset 2009:
Päivämäärä Kokouksen pöytäkirja
25.08. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 25.08.2009 (pdf-tiedosto)
15.09. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 15.09.2009 (word-tiedosto)
20.10. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 20.10.2009 (word-tiedosto)
17.11. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 17.11.2009 (word-tiedosto)
08.12. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 08.12.2009 (pdf-tiedosto)

Hallituksen kokoukset 2010:
Päivämäärä Kokouksen pöytäkirja
19.01. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 19.01.2010 (pdf-tiedosto)
16.02. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 16.02.2010 (pdf-tiedosto)
16.03. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 16.03.2010 (pdf-tiedosto)
20.04. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 20.04.2010 (pdf-tiedosto)
18.05. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 18.05.2010 (pdf-tiedosto)
17.08. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 17.08.2010 (word-tiedosto)
21.09 vuosikokous Vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 21.09.2010 (pdf-tiedosto)
21.09. Vanhempainyhdistyksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja 21.09.2010 (pdf-tiedosto)
19.10. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 19.10.2010 (pdf-tiedosto)
16.11. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 16.11.2010 (pdf-tiedosto)
14.12. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 14.12.2010 (pdf-tiedosto)
Hallituksen kokoukset 2011:
Päivämäärä Kokouksen pöytäkirja
18.01. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 18.01.2011 (pdf-tiedosto)
15.02. Vanhempainyhdistyksen hallituksen muistio 15.02.2011 (pdf-tiedosto)
15.03. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 15.03.2011 (pdf-tiedosto)
19.04. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 19.04.2011 (pdf-tiedosto)
17.05. Vanhempainyhdistyksen hallituksen pöytäkirja 17.05.2011 (pdf-tiedosto)

Kaikki kokoukset ovat avoimia ja ne pidetään Kartanonkosken koululla. Hallituksen toiminnan perusperiaatteet on sovittu seuraavasti: Hallituksen toiminnan perusperiaatteet 2009-2010 (pdf-tiedosto)