| MONTESSORILUOKAT | |
| Jokiniemen koulun yhteydessä toimivat montessoriluokat ovat ensimmäisten joukossa Suomessa tarjonneet montessoriopetusta esikoulusta aina kuudennelle luokalle asti. Yksikkö aloitti toimintansa Tikkurilassa Orvokkitien ala-asteella Tikkurilan Montessorikoulun nimellä ja on vuodesta 1998 ollut osa Jokiniemen koulua. Oppilaat montessoriluokille tulevat Tikkurilan montessoripäiväkodeista. | |
| |
| Montessoriluokkien opetusmenetelmä perustuu italialaisen Maria Montessorin kehittämään montessoripedagogiikkaan. Hän uskoi jokaisella lapsella olevan oppimisen halun ja lapsen jaksavan keskittyä mielekkääseen työhön useitakin tunteja kerrallaan, kun saa toimia oman aikataulunsa mukaisesti ja valita itse työnsä. | |
|
|
|
Montessorikoululaisen työpäivään kuuluu kolmen tunnin työrupeama
aamupäivisin, jonka jälkeen syödään ja
ulkoillaan. Työskentely on tilanteen mukaan joko
yksilötyöskentelyä, pienryhmäopetusta tai
yhteistä opettajajohtoista työtä painottuen kuitenkin
itsenäiseen työhön. Montessoripäiväkodissa
olleet lapset ovat tottuneet pitkään työjaksoon, ja
tarvittaessa voi taukoa pitää vaikkapa luokan sohvalla tai
kirjastossa.
Ulkoilunjälkeen pidetään kielten opetus, käsityöt, liikunta, musiikki, uskonto ja et sekä ryhmätunnit. Ryhmätunnilla opettaja ja oppilaat arvioivat yhdessä tehtyjä töitä ja suunnittelevat tulevia. | |
|
|
|
Iltapäivisin toimii koulun tiloissa myös iltapäiväkerho koulun
oppilaille. Päiväkodin järjestämässä
kerhossa voi ohjaajan kanssa leikkiä, askarrella, ulkoilla ja
syödä välipalan.
Opettaja ei opeta perinteisessä mielessä. Hän aktivoi työhön ja tukee tarvittaessa työn valinnassa. Lasta ohjataan hänen yksilöllisten edellytystensä mukaan itsenäiseen työhön ja he oppivat jo varhain ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Koulussa ei ole perinteisiä tiukkoja luokkarajoja vaan lapset opiskelevat yhdysluokissa. Oppilaat arvioivat omaa työtään jatkuvat/kuvan itsearvioinnin periaatteella ja kaksi kertaa vuodessa tehdään sanallinen itsearvointi yhdessä oppilaan ja opettajan kanssa. Tärkeää ei ole oppia määrällisesti kaikki mahdollinen, vaan oppiminen voi tapahtua valikoiden, jolloin tavoitellaan riittäviä tietoja ja taitoja itsenäistä elämää varten. | |
|
|
|
Montessoriluokilla korostetaan hyviä käytöstapoja, joihin kuuluvat
vastuun ottaminen itsestä ja työrauhan antaminen toisille.
Montessorimenetelmä ei ole taustaltaan uskonnollinen tai filosofinen vaan uskonnon opetuksessa noudatetaan peruskoulujen opetussuunnitelmaa ja kunnioitetaan perheen toiveita. Montessoriluokilla panostetaan eri-ikäisten lasten yhteistoimintaan. Montessoriluokat kattavat koko ala-asteen, johon myös esikoululaiset kuuluvat. Montessoriluokka materiaaleineen on suunniteltu oppimista innostamaan. Tavarat ovat järjestyksessä ja niiden käyttö esitellään niin, että lapsi kiinnostuu esineistä ja niiden avulla oppimisesta. | |
| |